Maantiesukkula huomiseen

12.08.2014 09:50 Auto, tekniikka ja kuljetus
Tulosta

Ulkomuoto on hätkähdyttävä – mutta hieman samankaltaisia on nähty niin Euroopassa kuin Venäjälläkin. Kaikki valot toimivat led-tekniikalla.

Amerikkalainen Walmart-tavarataloketju on kehittämässä uudenlaisia kuorma-autoja jakeluajoon. Uusi auto on hybridi!

Wal-Mart Stores Inc. on jättimäinen yhtiö. Sillä on 11302 suurta kauppaa 27 eri maassa. Niiden lisänä on internet-pohjaisia kauppoja 10 eri maassa.
 
Viikottain ketjun kaupoissa asioi yli 245 miljoonaa ihmistä. Ketjun toiminta alkoi Yhdysvalloissa vuonna 1962 yhden, yleistä hintatasoa edullisemman myymälän avulla. Valtaosa yhtiön kaupoista on edelleenkin USAssa. Euroopassa liiketoimintaa on vain Englannissa – muut toiminta-alueet ovat Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa.
 

Mittaristot ovat nestekidenäyttöjä. Hallintalaitteet on pyritty yksinkertaistamaan mahdollisimman selkeiksi.

Yhtiö tunnetaan erityisesti sujuvasta logistiikastaan. Sen kehittämiseksi ajan haasteisiin on nyt otettu tutkimuskäyttöön uudenlainen jakeluauto nimeltä The Walmart Advanced Vehicle Experience.
 
Auto on valmistettu yhdessä Peterbiltin, Capstone Turbinen, Roush Engineeringin ja Greta Dane Trailersin kanssa.
 

Hytin ovet ovat liukuovia. Kuljettaja istuu omalla penkillään yksin mutta takana on tilaa jopa muutamalle apumiehelle.

Alustan toimittamisesta on vastannut Peterbilt. Rungon materiaalina ja mahdollisimman monissa yksityiskohdissa on käytetty hiilikuitua. Hytin suunnitellut Roush Engineering on niin ikään käyttänyt paljossa hiilikuitua. Kilpa-autoilussa kannuksia ansainnut Roush sanoo ajoneuvon ilmanvastuksen olevan 20 prosenttia pienemmän kuin tähän asti parhaan amerikkalaisen kuorma-auton.
 

Turbiinimoottori ja hybriditekniikka ovat tämän auton viisauksia. Autolla voi ajaa kaupunkialueilla pelkästään sähköllä.

Capstone Turbinen kehittämä voimalinja on hybridi. Voimanlähteenä on turbiinimoottori. Se voi käyttää useita eri polttoaineita. Hybridijärjestelmän voi myös ladata verkosta. Ideana on, että kaupunkien keskustoissa ja tavaratalojen läheisyydessä käytetään vain sähköä – maantiellä otetaan sitten turbiinin voimat käyttöön.

Perävaunun seinät ovat hiilikuitua. Kärryn lattia on tehty yhtenä kappaleena lasikuidusta. Vaunun sanotaan oleva 20 prosenttia kevyempi kuin perinteiset puoliperät.


Uusi auto on tutkielma. Nyt pelataan tämän näköisillä, 320 hevosvoimaisilla rekanvetäjillä. Merkki on Peterbilt.

Walmartin auto on prototyyppi jota ei sellaisenaan ole tarkoitus ottaa käyttöön. Sen avulla tutkitaan mahdollisuuksia logistiikkakustannusten pienentämiseen ja vaihtoehtoisten polttoaineiden nykyistä tehokkaampaan käyttöön.
ulkokuva Walmart Advanced, yksi niistä on iso!