Movano ja Vivaro uudistuvat

19.06.2014 14:08 Auto, tekniikka ja kuljetus
Tulosta

Movanon ulkokuori on ennallaan. Uudistukset ovat teknisiä.

Opelin pakettiautopuolen syömähampaat Vivaro ja Movano ovat uudistuneet.Vivarossa kaikki on uutta. Movano on saanut sydämensiirron ja hieman muuta elvytystä.

Movano on uudistunut melko varovasti. Ulkonäössä ei eroa entiseen ole. Kaikki uudistukset liittyvät tekniikkaan.
 
Merkittävin muutos moottoreissa on uusien 2,3-litraisten kaksoisahdettujen  dieseleiden tulo mallistoon. Yhdellä ahtimella varustettuihin 2,3-litraisiin moottoreihin on tehty uudistuksia.


Movanon mittaristo on sekin tuttu. Mittareiden lukeminen on edelleen hankalaa kirkkaalla auringonpaisteella. Ulkolämpötilan mittari puuttui ainakin koeautoista.

Perusmoottorin teho on  81 kW (110 hv) eli 10 hv aikaisempaa enemmän. Samalla. vaihteiston välityksiä on muutettu.  Movano kiihtyy peruskoneella kuutosvaihteella 80 – 120 km/h tehtaan ilmoituksen mukaan  viisi sekuntia entistä nopeammin.
 
Samat vaihteiston muutokset on tehty 92 kW (125 hv) tehoiseen 2,3-litraiseen turbodieseliin. Sen aika samassa kiihdytyksessä on lyhentynyt  tehtaan mukaan 3,5 sekunnilla.
 
UUSI MOOTTORI
Uusi moottorivaihtoehto on 2,3-litrainen BiTurbo, jota tarjotaan kahtena vaihtoehtona. Pienitehoisessa on 100 kW (136 hv), suurin vääntömomentti on 340 Nm. Kulutus on pudonnut entiseen moottorivaihtoehtoon verrattuna kahdeksan prosenttia ja CO2-päästöt 15 g/km arvoon 180 g/km. Kulutuksen pienentyminen johtuu osaltaan vakioksi tulleesta sammutusautomatiikasta.
 

Aurinkolippaan kiinnitetystä panoraamapeilistä voi ihan oikeasti katsoa apumiehen puolen kuollutta kulmaa. Samanlainen peili on Vivarossakin.

Tehokkaimmassa mallissa on 120 kW (163 hv), suurin vääntö on 360 Nm. Uusi moottori antaa 13 hv enemmän tehoa ja 10 Nm enemmän vääntöä kuin entinen iso moottori. Start/stop on vakio. Kulutus on pudonnut 1,5 l/100 km eli 18 prosenttia aiempaan voimakkaimpaan moottorivaihtoehtoon verrattuna. Päästöarvo on pudonnut 223 grammasta 39 grammalla alaspäin. Se merkitsee pudotusta suomalaiseen autoveroon!
 
Toinen merkittävä uudistus on uuden, yhdeksännen polven ESP-järjestelmän käyttöönotto. Se huomioi nyt perävaunun ja on muiltakin ominaisuuksiltaan kehittynyt. palettiin kuuluu myös mäkilähtöavustin.
 
Uutena malliversiona tarjotaan pisintä L4 versiota yksittäisillä takapyörillä. Aikaisemmin sen sai vain paripyörillä. Se merkitsee 30 senttiä lisää tilaa pyöräkoteloiden välissä ja hieman aikaisempaa suurempaa kantavuutta.


Movanon suurin uudistus on konehuoneessa. Eritoten isotehoisen version päästöarvot ovat pudonneet 39 grammaa kilometriltä. Se on paljon!

Pieniä uudistuksia on tehty audiopuolelle, puhelimen  hands free on vakiona. Uutta on myös apumiehen aurinkolippaan kiinnitetty lisäpeili joka näyttää tarvittaessa apumiehen puolen kuollutta kulmaa.
 
LIIKKEELLÄ
Ajossa uusi Movano on selkeästi vikkelämmän oloinen kuin edeltäjänsä. Normaaleilla ajokierroksilla kone on hyvin miellyttävä. Parantuneen kiihtyvyyden huomaa herkästi. Ensimmäiset uudet Movanot toimitetaan asiakkaille syksyllä.

HAASTAJAN ROOLI
Vivaro on Suomen mittapuun mukaan  tärkeä uutuus. Tonniluokan pakettiautot ovat aina olleet maassamme myyntitilastojen kärjessä.
 
Uudesta Vivarosta on kaksi koripituutta ja kaksi korkeutta.  Pitkä malli on 40 senttiä lyhyttä viisimetristä pidempi. Matalina mallien tavaratilat ovat 5,2 ja kuusi kuutiota. Korkeiden mallien tavaratilat ovat 7,2 ja 8,6 kuutiota.


Uuden Vivaron ulkomuodossa on vain pieni häivähdys vanhaa. Kuvassamme on Sportive-malli jota on koristeltu muun muassa kromisäleiköllä ja maalatuilla puskureilla. Siisti peli! Suomeen tulee pakettiautojen lisäksi 1+8 paikkainen tehdasvalmis pikkubussi!

Suomeen tulevia moottoreita on kolme. Kaikkien iskutilavuus on 1,6 litraa. Peruskone on 90 hv CDTI. Voimakoneiksi tarjotaan tuplaturboilla varustettu8ja 120 ja 140 hevosvoiman moottoreita. Moottoreista vähäpäästöisin on 120 hevosvoimainen. Sen 149 gramman päästöarvo merkitsee alhaista autoveroa. Peruskoneen päästöarvo on 160 grammaa kilometriltä, voimakoneen arvo on sama 160 jos se on varustettu start/stopilla. Vääntöä löytyy jo peruskoneesta 260 Nm. Tuplaturbojen väännöt ovat 320 ja 340 Nm. Vaihteisto on aina kuusiportainen manuaali.

Tehtaan ilmoittamat kulutuslukemat vaihtelevat 5,7-6,5 litran välillä. Varustetasoja on Suomessa tarjolla kaksi. Perusvarustetaso on Edition, hyvin varusteltu Sportive. Jo perustasossa on ilmastointi, sähköikkunat, keskuslukitus ja puhelimen hands free. Sportive tuo mukanaan vakionopeuden säätimen, parkkuiavun ja erilaisia koristeosia, muun muassa maalatut puskurit.


Ohjaamo on asiallinen. Kuljettajalla on erinomaisesti tilaa. Istuimen ja ratin säätövarat ovat laajoja. Vivaro hätyyttelee tässä asiassa markkinoiden kärkeä.

Turvavarusteet ovat ajan tasalla. ESP on uusinta sukupolvea ja sisältää perävaunun hallinnan sekä mäkilähtöavustimen.
 
Ajossa uusi Vivaro on mainio laite. Kuljettajalle on erinomaisen hyvät toimitilat. Kuskin penkki on hyvä. Näkyvyys ohjaamosta on hyvä. Peilit ovat kehittyneet edellisestä versiosta parempaan suuntaan. Äänieristys on kehittynyt ison harppauksen, ohjaamossa on hiljaista.


Vivaron konehuoneessa on 1,6 litrainen moottori useana eri versiona. Jo peruskoneellakin ehtii mutta tuplaturbot heittävät peliin lievää tulisuuttakin. Huoltoväli on 40 000 kilometriä tai kaksi vuotta.

Ohjauksen tunto on hyvää tasoa. Jarrut pelaavat asiallisesti. Jousitusmukavuus on pakettiautoksi erinomainen ainakin kevyellä kuormalla.
 
Suorituskyky on kokeilulla 120 hevosvoimaisella vähintäänkin riittävä. Opelia ei voi sanoa nuhapumpuksi!
 
ASIAKASPINTAA
Opelin uutuusmallit tulevat maahan syksyksi. Ennakkomyynti on jo käynnissä. Tuotteet ovat onnistuneita. Niillä voi tehdä työtä huoletta. Huoltovälitkin liikkuvat asiallisella tasolla.
 
Hinnat ja tarkat varustetasot ovat tätä kirjoitettaessa vielä maahantuojan työpöydällä. Kun päästöarvot ovat muuttuneet myönteiseen suuntaan voi hintojen korotusten epäillä olevan kovin maltillisia.
 

Tavaratila on Vivarossa kasvanut pituudeltaan 10 senttiä. Autoon saa tilatuksi FlexCargo-paketin. Väliseinään tulee luukku, josta saa tungetuksi apumiehen istuimen alle matkustamoon jopa 4,15 metrisen tavaran. Luukku näkyy kuvassa väliseinän oikeassa reunassa.

Mielenkiintoinen piirre uusien Opeleiden suhteen on kilpailu asiakkaista. Renaultin keltainen verkosto myy Suomessa samanlaisia autoja. Asiakkaat tulevat varmasti kilpailuttamaan hankintansa merkkien välillä.
 
Silloin ratkaisee hyvitys vaihtoautosta ja piirimyyjän palvelukyky. Opelilla on viime aikoina tehty paljon työtä hyötyautojen myyntiverkon kohentamiseksi. Sillä voi olla jatkossa paljon merkitystä vaikka kilpailija ei olekaan hyötyautopuolella paperitiikeri.