Räjähteitä ja polttoaineita

10.06.2020 10:50 Auto, tekniikka ja kuljetus
Tulosta

Puolustusvoimien kalustolla kuljetetaan paljon erilaisia asioita, tavaroista ja kalustosta miehistöön.

Puolustusvoimien on tarvittaessa kyettävä vaikuttamaan vastustajan toimintaan. Vaikuttamiseen käytettävä puolustusmateriaali voi sisältää vaarallisia aineita.
 
Puolustusvoimien Pääesikuntaan kuuluu kymmenen osastoa. Pääesikunnan Logistiikkaosasto ohjaa Puolustusvoimien logistiikkaa koko valtakunnan tasolla. Logistiikkaosaston ohjaus näkyy eri alojen toiminnan jatkuvuuden ylläpitämisessä ja varmistamisessa.
 
Logistiikkaosastoon kuuluvat hankeala, huoltopalvelut, järjestelmäala, kaupallinen ala, kuljetukset, kunnossapito, lääkintähuolto, räjähdeala, tilahallinta, täydennykset ja ympäristönsuojelu.
 
Logistiikkaosasto suunnittelee Puolustusvoimien ja muun yhteiskunnan logistiikkaa valtionhallinnon, elinkeinoelämän ja huoltovarmuusorganisaatioiden kanssa.
 
Yhtenä kuudesta logistiikkaosaston sektorista logistiikkasektorin vastuulla on kuljetusten ohjaus.
 
Insinöörimajuri Petteri Tuominen kertoo seuraavassa Puolustusvoimien kuljetustoiminnasta.
 

Insinöörimajuri Petteri Tuomisen mukaan puolustusvoimissa, vaarallisia aineita joudutaan kuljettamaan myös muissa kuin rahdinkuljetustarkoituksessa. Poikkeukset on ratkaistu puolustusministeriön asetuksella säädetyin poikkeuksin.

Eniten räjähteitä ja polttoaineita
Mitä vaarallisia aineita Puolustusvoimat kuljettaa?
 
Petteri Tuominen (PT): Pääasiallisesti luokkien 1 ja 3 vaarallisia aineita, muiden luokkien aineita pienemmissä määrin.
 
Käyttääkö Puolustusvoimat ulkopuolisia kuljetusyrityksiä?
 
PT: Kyllä. Ulkopuolisten kuljetusyritysten kanssa on tehty kuljetussopimukset, joissa on määritelty yrityksiltä ostettavat palvelut (esim. pyykki- ja VAK-kuljetukset). Sopimusmenettelyt noudattavat siviilipuolen vastaavia. Vaarallisten aineiden kuljetusten osalta VAK-laki ja määräykset asettavat ehdot ajoneuvoille, esimerkkinä EX-hyväksytty kalusto räjähdemateriaalin kuljettamiselle tai säiliöajoneuvokalusto polttoaineen kuljettamiselle, sekä kuljettajille kuljetusta vastaavan ADR-ajoluvan osalta.
 
Onko VAK:sta noussut esiin pysyviä harminaiheita?
 
PT: Puolustusvoimien poikkeavasta toimintaympäristöstä johtuen vaarallisia aineita kuljetetaan myös muissa kuin rahdinkuljetustarkoituksessa (harjoitustoiminta), jolloin yleisten määräysten soveltaminen ei sellaisenaan aina sovellu. Tähän liittyvät haasteet on ratkaistu puolustusministeriön asetuksella säädetyin poikkeuksin.
 
Otetaanko VAK:ssa eläimet ja luonto erityisesti huomioon?
 
PT: Ympäristönsuojelulliset näkökohdat huomioidaan suunnittelussa esimerkiksi polttoaineen jakopaikkojen sijoittelussa ja materiaalihankinoissa.
 
Näkyykö vuodenaikojen vaihtelu mitenkään VAK:ssa?
 
PT: Liikenneturvallisuuden korostuminen haastavissa keliolosuhteissa. Muutoin vaarallisten aineiden kuljetusmäärät ovat tasaisia ympäri vuoden.
 
Millaisia omia VAK-sääntöjä Puolustusvoimilla on?
 
PT: Lähtökohtaisesti noudatetaan yleisiä määräyksiä, kuitenkin puolustusministeriön asetuksella vaarallisten aineiden kuljettamisesta Puolustusvoimien valvonnassa on annettu tiettyjä poikkeuksia liittyen esimerkiksi pakkauksiin, säiliöihin ja niiden merkintöihin sekä räjähteiden luokituksiin. Puolustusministeriön asetuksilla on säädetty myös Puolustusvoimien ajoneuvoista ja ajoluvista. Näiden pohjalta on laadittu Puolustusvoimien määräykset vaarallisten aineiden kuljettamiseen.
 
Miten toimitaan määränpäähän toimitettujen, mutta käyttämättä jääneiden räjähteiden suhteen?
 
PT: Käyttämättä jääneet räjähteet pakataan uudelleen räjähteen kuljetusluokituksen mukaisiksi kolleiksi tai jos tämä ei ole mahdollista osin käyttämättä jääneiden räjähteiden osalta, pääesikunnan antaman määräyksen mukaisiksi vajaiksi räjähdekolleiksi puolustusministeriön asetuksessa määritellyllä poikkeuksella.
 
Millaisia huomioita on kertynyt kuorman varmistamisesta hankalissa olosuhteissa?
 
PT: Määräysten mukaisella kuorman varmistamisella varmistetaan kuljetus ja liikenneturvallisuus.


Puolustusvoimien vaarallisten aineiden kuljetukset kuuluvat pääasiassa luokkiin 1 ja 3, eli käytännössä kyseessä ovat räjähteet ja palavat nesteet. Muita luokkia puolustusvoimat kuljettaa pienemmissä määrin.
Siviilimaailman käytäntöjä noudattaen

Miten kauan etukäteen lupia ynnä muita paperitöitä aletaan valmistella?
 
PT: Aikataulut ja käytännöt ovat yhdenmukaisia siviilipuolen toimijoiden kanssa.
 
Onko seikkoja, jotka estävät kuljetuksen jättämisen määränpäähän?
 
PT: Mahdolliset varastointiin, varastointilupiin, -määräyksiin tai -turvallisuuteen, liittyvät rajoitteet huomioidaan kuljetussuunnittelussa.
 
Miten Puolustusvoimat varmistaa, että mahdollisia yhteenkuormauskieltoja noudatetaan?
 
PT: Kouluttamalla kaikkia kuljetusketjun osapuolia, kuten lähettäjiä, kuormaajia ja kuljettajia sekä valvomalla kuljetuksia esimerkiksi harjoitusten yhteydessä.

Teksti | Seppo Alaruikka, kuvat | Henri Pakarinen, Puolustusministeriö

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS!