Murroksen keskelle

19.03.2020 13:50 Auto, tekniikka ja kuljetus
Tulosta

MAN:n uuden kuorma-autosukupolven kerrottiin, Bilbaon näyttävässä julkistustapahtumassa, siirtävän merkin täysin uudelle tasolle käyttäjäystävällisyydessä, ergonomiassa, digitaalisissa palveluissa ja ohjaamon tehokkaiksi suunnitelluissa säilytys- ja makuutiloissa. MAN:n uuden malliston lanseerausväri on nimeltään kultainen topaasi.

MAN uusi asiakkaille räätälöity kuorma-autosukupolvi tulee markkinoille suurten murrosten keskellä, joka tuo kuljetusalalle mukanaan monia suuria haasteita.
 
MAN:n johdon mukaan sen uusi mallisto on yhtiön vastaus teollisuusalan murrokseen ja haasteisiin. Uuden MAN-sukupolven luvataan olevan askeleen muutosten kaikkia välittömiä ja epäsuoria vaikutuksia edellä.
 

Monitoimiohjauspyörän painikkeet on ryhmitelty selkeästi omiin saarekkeisiinsa peukalon ulottuville. Useiden toimintojen toteuttamista samalla painikkeella kerrottiin vältetyn mahdollisuuksien mukaan. Käden liikkeiden tarvetta kerrottiin myöskin pyritty rajoittamaan minimiin. Ergonomisesti paksuudeltaan vaihteleva ohjauspyörä on pitävä tartuntapinnaltaan. Nahkavaihtoehto löytyy valinnaisvarustelistalta.

Uuden MAN-sukupolven korostettiin olevan ajettavuuden, mukavuuden ja tehokkuuden osalta räätälöidyn edeltäjiään tarkemmin kuljetusyritysten tarpeisiin.
 
MAN:n ylin johto kertoi monen miehen voimin yhtiön uutta kuorma-automallistoa julkistaessaan valmistajan kiinnittäneen uudessa mallistossaan erittäin runsaasti huomiota kuljettajan työtiloihin.


- Vaatimukset kuljetusalan kaikilla alueilla ovat tänään monimuotoisempia ja -mutkaisempia kuin koskaan ja tulevaisuuden ennusteet osoittavat tämän perustuvanlaatuisen muutoksen jatkavan etenemistään täydellä vauhdilla. Meidän tehtävämme on auttaa asiakkaitamme selviämään tästä haasteesta parhaalla mahdollisella tavalla. Tästä syystä painotimme erityisesti tehokkuuden parantamista MAN:n uuden kuorma-autosukupolven kehitysprosessin aikana, kertoi yhtiön hallituksen jäsen, myynti- ja markkinointijohtaja Göran Nyberg. Nybergin mukaan MAN:n uusi mallisto mahdollistaa kaukoliikenneajossa jopa 8 prosenttia edeltävää mallisukupolvea (Euro 6c) alhaisemmat polttoaineenkulutuslukemat. Hän totesi ajoneuvojen CO2-päästöissä päästyn samalla selvästi alaspäin. Tuoteuudistus madaltaa Nybergin mukaan myöskin oleellisesti ajoneuvojen huolto- ja elinkaarikustannuksia.

Työtilat kerrottiin optimoidun edeltäjää tasokkaammaksi kuljettajan toimitilan aiempaa laajemmilla säätövaroilla. Samanaikaisesti kuljettajan päivittäisten tarpeiden vaatimukset vakuutettiin nyt huomioidun aiempaa tarkemmin.
 
MAN kertoi mallistoaan uudistaessaan keskittyneensä neljään keskeiseen aiheeseen – kuljettaja työpaikallaan, ajoneuvon tehokkuus ja luotettava käytettävyys sekä organisaation vahva ja osaava kumppanuus sekä tuki asiakkaille.


MAN:n kehittäjät kertoivat aluksi tarkoin selvittäneensä, miten kuorma-auton ihanteellinen työpaikka ja asuintila tulisi suunnitella. Tohtori Manuel Marx (yhtiön ajoneuvokehityksestä vastaava johtaja) kertoi MAN:n kehittäjien sen jälkeen hyödyntäneen uuden mallistonsa kehitystyössä yli 700 ammattikuljettajaa, jotka kävivät kehitysprojektin eri vaiheissa kertomassa oman mielipiteensä valmistajan sen hetkistä prototyypeistä. Lisäksi Münchenin tehtaalle kerrottiin projektin edetessä kutsutun 300 saksalaista ja kansainvälistä asiakasta yhteensä 16 eri maasta tutustumaan suunnitelmiin ennen niiden toteuttamista. Ammattilaisten palaute ja heidän henkilökohtaiset toiveensa kerrottiin siirretyn suoraan saksalaisvalmistajan uuteen mallistoon.

Voimalinjan koko potentiaali käyttöön
MAN:n viime vuonna esittelemän, Euro 6d-päästöluokituksen täyttävän moottorivalikoiman todettiin uuden malliston julkistustapatumassa pääsevän vasta uudessa mallisukupolvessa nyt näyttämään todellisen potentiaalinsa. Kehittyneempi voimalinja ja uudet ohjelmistot tekevät MAN:n tuotekehitysjohdon mukaan uuden mallisarjan autoista erittäin taloudellisia.


Aiempaan tapaan, voimanlähde MAN:n uuteen TGX-mallistoon on voimanlähde valittavissa kolmesta moottorisarjasta. Vaihtoehdot ovat tehokas D38, joka kehittää 640 hv, keskivahva D26 - 430 hv ja 510 hv tehovaihtoehdoilla tai kevyempään kaukoliikenteeseen D15-moottorista tarjottavat 330-400 hevosvoiman versiot. MAN:n viime vuoden moottoriuudistusten yhteydessä tehtyjen lukuisten pienten parannusten myötä on sittemmin ollut mahdollista lisätä suorituskykyä, poistaa noin 70 kiloa painoa ja vähentää merkittävästi polttoaineenkulutusta.

Kaukoliikennemalliston veturien todettiin yltävän jopa 8 prosenttia edeltäjiään alhaisempiin polttoaineen kulutuslukemiin ja mahdollistavan ajoneuvojen CO2-päästöjen huomattavan alentuman.
 
MAN:n lupaamissa tuloksissa näyttelevät isoa roolia veturien uudelleenmuotoilu ja parantanut aerodynamiikka. Valmistaja tarjoaa nyt myöskin entistä kohdennetumpaa ja käytännönläheisem- läheisempää kuljettajan opastusta ajoneuvon eri toiminnoista ja digitaalisista sovelluksista tukeakseen ajokin mahdollisimman tehokasta käyttöä.
 

- Polttoainekulut muodostavat noin 30 prosenttia ajoneuvon kokonaiskustannuksista. Uuden sukupolven tavanomainen kaukoliikenteen MAN-puolivaunuveturi (4x2) D26-moottorilla kuluttaa jopa kahdeksan prosenttia vähemmän dieselöljyä kuin vastaava Euro 6c-sukupolven veturi. Polttoainetalouden kohentuminen on Euro 6d-moottorien, vetävän akselien optimoinnin, parantuneen aerodynamiikan ja GPS-avusteisen vakionopeussäätimen ansiota.

Käyttäjälähtöinen lähestymiskulma
Uuden malliston toimintojen keskeinen elementti on – kuten ennenkin – monitoimiohjauspyörä. Käyttömukavuuden kasvattamiseksi monitoimipainikkeet on nyt sijoitettu kuljettajan peukaloiden ulottuville omiin saarekkeisiinsa. Useiden toimintojen toteuttamista samalla painikkeella kerrottiin vältetyn mahdollisuuksien mukaan. Käsien liikuttamisen tarpeen eri painikkeiden käyttämiseksi todettiinkin vähentyneen.


Optimaalisen valotehon varmistamiseksi uudessa MAN-sukupolvessa on siirrytty mukautuviin kaukovaloihin. Ratkaisu säätelee automaattisesti kaukovalojen käyttöä ajo-olosuhteiden mukaan ja estää vastaan tulevien tai edellä ajavien ajoneuvojen kuljettajia häikäistymistä himmentämällä kaukovalot ajoissa.


Ohjaamot kerrottiin suunnitellun edeltävään sarjaan verrattuna kokonaan uudelleen, jotta niiden ilmanvastus pysyisi mahdollisimman alhaisena. Taustapeilien kapeammat kotelot pienentävät otsapinta-alaa ja etupaneelin uudet ilmanohjauselementit tehostavat ilman virtausta jäähdyttimeen ja moottoritilaan. Ovien suuntaan jatkettujen ilmanohjauselementtien todettiin rauhoittaneen ilmanvirtauksia ohjaamon sivuilla.

Huomattavasti laajentuneiden ohjauspyörän ja istuimen säätövarojen ansiosta eri mittaiset ja vartaloiset kuljettajat kykenevät nyt aiempaa paremmin muokkaamaan yksilöllisesti ajoasentoaan kehonsa muotojen mukaiseksi. 
 
Ohjauspyörää on nyt mahdollista säätää korkeussuunnassa 110 millimetriä ja ohjauspylvään kulmaa välillä 20-55 astetta. joten ajoasento on mahdollista halutessa muokata hyvin henkilöautomaiseksi. Pysäköityyn ajoneuvoon nousun helpottamiseksi ohjauspyörä on mahdollista kääntää vaaka-asentoon.


MAN:n uusi mallisto koostuu neljästä mallisarjasta – TGX, TGS, TGM ja TGL. Eri ohjaamovaihtoehtoja uudessa sukupolvessa on kahdeksan.

MAN:n tuotekehitysjohto kertoi valmistajan tietoisesti unohtaneen kosketusnäytön käytön uuden mallistonsa mediajärjestelmän ohjaamisessa, koska kosketusnäyttöä käytettäessä kuljettajan katse seuraa automaattisesti kuljettajan sormea – ja suuntautuu siten vaistomaisesti pois tiestä. Lisäksi näyttö olisi ohjaamossa asennettava tasolle, johon kuljettaja yltää käsiksi, mikä vaikeuttaa katseen kohentamista lähietäisyyden ja toisaalta liikenteen seuraamisen edellyttämän etäälle katselun välillä. Kokonaisuutena kosketusnäytön käyttö tarkoittaisi yhtiön tuotekehitysväen mukaan sitä, että kuljettajan on liikutettava tien suuntaan katsoessaan katsettaan melko pitkään. MAN:n mukaan tämä tarkoittaa suurempaa turvallisuusriskiä.
 
Multimedia- ja informaatiojärjestelmän käyttöön ja hallintaan tarkoitetut painikkeet onkin uudessa mallistossa tietoisesti sijoitettu toisaalle eli niitä hallitaan erityisesti hyötyajoneuvoihinkehitetyllä MAN SmartSelect-valitsimella.


Suurimmillaan yli 1100 litran säilytystilat helpottavat matkatavaroiden ja tarvikkeiden varastointia.


Kuljettaja taukotila. Korkealaatuinen sälepohjavuode mahdollistaa mukavat yöunet.

Uusia turvatoimintoja
MAN:n uudesta mallistosta löytyy päivitettyinä tuttuja turvatoimintoja- ja järjestelmiä, kuten Stop&Co-toiminnolla varustettu mukautuva vakionopeudensäädin (ACC), joka nyt toimii myöskin alhaisilla 0-15 km/h nopeuksilla. ACC:n tuorein sukupolvi jarruttaa tarvittaessa ajoneuvon itsenäisesti jopa pysähdyksiin asti.
 
Uudessa MAN-sukupolvessa on luonnollisesti vakiona myös EBA 2-hätäjarrutoiminnolla varustettu elektroninen jarrujärjestelmä.


Älykkäällä MAN SmartSelect-valitsimella hallitaan multimedia- ja navigointijärjestelmää. Järjestelmien kämmentuellisen SmartSelect-valitsimen käytön luvataan sujuvan ilman ongelmia. MAN:n väki toi yhtenä etuna esiin kuljettajan rajoittamattoman näkymän ajoradan suuntaan.


Ohjauspylväskytkintä käytetään vaihteiden vaihtamiseen, lisäjarrutusjärjestelmien ohjaamiseen ja ajo-ohjelmien valintaan – kaikki on hoidettavissa pelkillä sormenpääliikkeilläohjauspyörän välittömässä läheisyydessä.


Turha kiipeily on nyt historiaa. EasyControl-oviohjaimien ansiosta kuljettaja voi ohjata ajokkinsa tärkeitä toimintoja auton ulkopuolelta. Kytkeä esimerkiksi hätävilkut ja varoitusvalot tai aktivoida työvalot. Kätevä ratkaisu etenkin rakennustyömailla tai jakeluliikenteessä työskenteleville.

EasyControl-oviohjaimien avulla kuljettaja voi nyt puolestaan ohjata ajokkinsa tärkeitä toimintoja myös ohjaamon ulkopuolelta. Kattoluukun sulkeminen, kohdevalojen kytkeminen tai moottorin käynnistäminen on nyt mahdollista suorittaa vielä, vaikka kuljettaja olisi jo poistunut ajokkinsa ohjaamosta. Kuljettajan on mahdollista oviohjaimella kytkeä muun muassa varoitus- tai hätävilkut päälle, kun hän esimerkiksi jakelukuljetusten yhteydessä purkaa tavaroita ja toki myös hätätilanteissa.


Asiakas tekee valintansa kahdeksasta ohjaamovaihtoehdosta. Kolme tilavinta ohjaamoa ovat nimeltään, GX, GM ja GN. Suurimmassa GX – ohjaamossa on säilytystilaa yli kuutiometri eli parhaimmillaan 1148 litraa.

Turvaominaisuuksia ruuhkatilanteisiin
Uusi kääntymisapu tarkkailee tutka-antureiden avulla nyt jatkuvasti ajoneuvon vaikeasti nähtävää oikeaa sivua. Kriittisissä tilanteissa A-pilariin sijoitettu kolmiosainen LED-nauha varoittaa kuljettajaa. Varoitusaste riippuu siitä, miten etäällä toinen havaittu tienkäyttäjä on omasta ajoneuvosta ja järjestelmän laskemasta onnettomuusriskistä. Mikäli järjestelmä arvioi kriittisen tilanteen syntyvän, vilkkuvat varoitusignaalin ohella kaikki kolme LED-moduulia, jotta kuljettaja voi ajoissa puuttua tilanteeseen.


Uuteen mallistoon kehitetty ilmajousitettu kuljettajan istuin on laajennettujen säätömahdollisuuksien ansiosta helposti mukautettavissa yksilöllisiin tarpeisiin. Istuin mahdollistaa yhdessä ohjauspyörän huomattavasti laajentuneiden säätömahdollisuuksien kanssa aiempaa rennomman ja rasittamattoman ajoasennon.


Mittariston selkeät, digitaaliset näytöt välittävät kuljettajan tarvitsemia käyttötietoja helposti ymmärrettävässä muodossa. Päämittareiden väliin, kuljettajalle hyvin esillä olevalle alueelle, sijoitetun näytön kautta kuljettajalle tarjoillaan tärkeimmät ajamiseen liittyvät viestit.

Toinen uusi helppokäyttöinen avustusjärjestelmä MAN:n uuden sukupolven kuorma-autoissa on kaistanvaihtotuki, joka myöskin hyödyntää veturin tutka-antureita. Järjestelmä valvoo 50 km/n nopeudesta alkaen ajoneuvon vasemmalle ja oikealle puolelle jääviä alueita. Mikäli anturit havaitsevat kaistaa vaihdettaessa, esimerkiksi takaa lähestyvän ajoneuvon vuoksi syntyvän vaarallisen tilanteen, varoittaa järjestelmä A-pilareiden LEDien avulla kuljettajaa siitä ajoissa. LCS-järjestelmä vähentää MAN:n mukaan merkittävästi kuljettajaan vilkkaassa liikenteessä kohdistuvaa rasitusta ja lisää samalla myös muiden tienkäyttäjien turvallisuutta.


Uusi kääntymisavustin pyrkii estämään vakavia onnettomuuksia kaupunkiliikenteessä. MAN tuo järjestelmän jo nyt tarjolle – neljä vuotta ennen kuin sen käyttöönotto tulee viranomaisasetusten mukaan pakolliseksi.

MAN:n uudessa kuorma-autosukupolvessa voimansiirron huolella hiottuja komponentteja on täydennetty myös uudella EfficientCruise- järjestelmällä. TGX- ja TGS-sarjoihin tarjolla oleva GPS-pohjainen avustusjärjestelmä on FGR-vakionopeussäätimen ja mukautuvan ACC-vakionopeussäätimen lisälaite. Järjestelmä määrittää reaaliaikaisesti ajoneuvon sijainnin ja ajosuunnan ja linkittää nämä tiedot tallennettuun tiekarttatietoon ja navigointijärjestelmän suunnittelemaan reittiin. Tämän perusteella järjestelmän on mahdollista määrittää veturin reitin topografia ja laskea sille polttonestetaloudellisesti optimaalinen nopeus ja vaihtamisstrategia. EfficientCruise-järjestelmä sisältää myös muita polttonestetaloutta tehostavia toimintoja, kuten dynaamisen rullaustoiminnon.


Liikkumisvapauden kerrottiin olleen yhden kehitysprosessin tunnuslauseista. Kuljettajilla on edeltäjää reilummin tilaa seisoa tai vaihtaa vaatteita ohjaamon suurella keskitunnelialueella. Pyörivä Vario-matkustajanistuin mahdollistaa jopa mukavan jalkojen venyttelyn. Vuode on tarvittaessa mahdollista muuntaa sohva asentoon.

- Polttoainekulut muodostavat nykyisellään noin 30 prosenttia raskaiden ajoneuvojen kokonaiskustannuksista. Uuden sukupolven tavanomainen MAN-kaukoliikenneveturi (4x2) D26-moottorilla kuluttaa jopa kahdeksan prosenttia vähemmän dieselöljyä kuin vastaava Euro 6c-sukupolven veturimme, totesi Joachim Drees, MAN Truck & Bus hallituksen puheenjohtaja, julkistustapahtumassa ja jatkoi:
 

12,3 tuuman häikäisemättömältä korkearesoluutio näytöltä informaatio pyritään tarjoamaan kuljettajalle mahdollisimman selkeässä ja helposti luettavassa muodossa.

- Polttoainetalouden merkittävä kohentuminen on Euro 6d-moottoriemme, vetävän akselien optimoinnin, parantuneen aerodynamiikan ja GPS-avusteisen vakionopeussäätimen ansiota.

Teksti | Martti Peltonen, kuvat | Martti Peltonen ja MAN Truck & Bus SE

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS!