Takana suuria voittoja, edessä suuria haasteita!

20.06.2022 00:00 Auto, tekniikka ja kuljetus
Tulosta

- Luottamuksellinen yhteistyö muiden muassa poliisin, Traficomin ja Shell/St1:n kanssa todistaa, että olemme oikealla tiellä nostamassa rahtareiden ammattiosaamista ja arvostusta, Suvi Puntti toteaa tyytyväisenä.

Rahtarit ry:n juuret johtavat Saksan liikenteessä olleelle autolautalle? Suvi Puntti, Kerro vähän lähtötilanteesta!
 
Kuulemani mukaan jo pidempään oli käyty keskusteluja eri foorumeilla tarpeesta ammattikuljettajien etuja ajavalle yhdistykselle. Lopulta 11.3.1973 Finnhansalla Lyypekistä Helsinkiin pidettiin Rahtarit ry:n virallinen aloituskokous. Kokouksessa oli paikalla 16 ulkomaanliikenteessä ajavaa suomalaiskuljettajaa. Vuodet ovat vierineet ja ensi vuonna Rahtarit ry juhlistaa 50-vuotista taivaltaan.
 
Yhdistyksen alkuvaiheessa on tehty erityisesti konkreettisiatekoja ammattikuljettajien eduksi. Selkein esimerkki lienee tärkeä ja hedelmällinen yhteistyö laivayhtiöiden kanssa, jonka myötä ammattikuljettajien merkitys on ymmärretty myös laivaliikenteessä ja esimerkiksi kuljettajien majoitus on siirretty pois autokannen alta potkurien jylinästä ja jäälauttojen ryskeestä.
 
Nykyään kuljettajille on varattu omat rauhalliset alueet laivoilta ja heitä todella arvostetaan. Jo yhdistyksen alkumetreiltä lähtien tärkeitä tavoitteita on ollut koko kuljetusalan sekä erityisesti ammattikuljettajien arvostuksen nostaminen – myös kuljettajien itsensä arvostuksen kasvatus omaa työtään kohtaan.
 
Koulutus onkin ollut alusta asti tärkeässä roolissa kutenmyös liikenneturvallisuus kaikissa muodoissaan. Kiteytettynä voisi sanoa, että Rahtarit ry on perustamisestaan asti ajanut ammattikuljettajien etuja, heidän ja koko alan arvostusta sekä liikenneturvallisuusasioita.
 
Olet itse kasvanut Rahtaripiirissä pienestä alkaen?
 
Kyllä, näin onnellisesti on käynyt. Pienestä pitäen Rahtarit on ollut osa elämää, siihen kasvoimukaan. Ei sitä osannut ajatellamitenkään normaalista poikkeavana. Mukana oltiin erilaisissa tapahtumissa, koulutuksissa ja kokouksissa. Erityisesti mieleen on pikkutyttönä jäänyt Trucker’sFestivaalit sekä koulutusristeilyt. Isäni, Kimmo Puntti, oli paljon poissa kotoa, mutta otti koko perhettämme myös usein mukaan erilaisiin Rahtaritapahtumiin.
 
Oikeastaan vasta aloitettuani vakinaisen työn Rahtarit ry:ssä ja vielä konkreettisemmin isän nukuttua pois, olen tajunnut, kuinka suuressa roolissa hän yhdistyksen näkökulmasta onkaan ollut. 
 
Toki olen aina tiennyt, että hän on ollut suuressa roolissa pitkäaikaisena puheenjohtajana, perustajajäsenenä sekä persoonaltaan juuri oikeanlaisena henkilönä olemaan lähellä kuljettajia, mutta myös edistämään asioita suuressa kuvassa. Hän on antanut valtavasti toiselle, suurelle perheelleen, rahtareille.Se kuinka todella paljon, konkretisoitui minulle vielä myöhemmin.
 
Myös yhdistyksen alkutaipaleella mukaan tullut, yhdistyksen pitkäaikainen toiminnanjohtaja Anna-Kaisa Lehtinen on antanut yhdistykselle paljon ja tehnyt työtä ammattikuljettajien eteen koko sydämestään.
 
Yhdessä isän kanssa - muita aktiivihenkilöitä sekä yhteistyökumppaneita unohtamatta - he ovat valtavalla panoksellaan sekäsuurella sydämellä kutsumuksenomaisestityötä tehtyään, saaneet Rahtarit ry:n kasvatettua isoksi, ammattikuljettajien etuja ajavaksi sekä yhdistäväksi perheeksi.
 
Miten itse koet kuorma-autojen kehityksen siitä kun itseensi kertaa rattiin tartuit?
 
Kehitys on ollut valtavaa. Toki olen myös ollut siitä onnellisessa asemassa, että isällä töissä ollessani, silloin ajokortin alkuaikoihin, pääsin ajamaan kalustoa laidasta laitaan – sekä vaihtelevassa kunnossa olevia iäkkäitä autoja että myös aivan upouutta kalustoa. Näin olen myös oppinut arvostamaan kaikenlaista ja ikäistä kalustoa. Samalla olen saanut myös nähdä aika suuren kontrastin. Jos verrataan vain uusia ajoneuvoja, on niiden kehityksessä menty eteenpäin suuria harppauksia. Erityisesti useat turvallisuusjärjestelmät ja tekniikka kaiken kaikkiaan on kehittynyt valtavasti. Myös kuljettajan olosuhteita on huomioitu aina vain paremmin ja paremmin. 


- Monipuolisen koulutuksen ja ammattiosaamisen tarjonta jäsenillemme on sitä arvokasta työtä, jota koko kuljetuselinkeinomme kiittelee, Suvi Puntti toteaa.

Kuorma-auton ratissa naiset eivät ole vieläkään kovin yleinen näky. Itse olet ajanut kuorma-autoja siitä kun ajokortin sait.
 
Onhan niitä tullut ajettua – ei tosin sellaisessa ajossa, missä niitä normaalisti ajetaan eri toimialoilla. Oma ajokokemus karttui alkuun juurikin silloin kuorma-autokortin saatuani isän yrityksessä, missä siirtelimme kalustoa– niin uutta kuin vanhaakin paikasta toiseen sekä käytimme pääasiassa puolikkaan kärryjä katsastuksessa. Noin vuoden työkokemuksen jälkeen, jonka päätteeksi tuli ajettua C- ja D-kortit,siirryin opiskelemaan, mutta tuli siinä toki sivussa edelleen autettuaisää firman ajoissa tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Myös ensimmäisessä pitkässä työsuhteessani Veho Hyötyajoneuvoilla pääsin ajamaan uusia autoja raskaan kaluston kiertueilla sekä vaihtelevissa tapahtumissa.
 
Olisiko naiset se reservi tai ratkaisu kuljettajapulaan, jota tarvitsemme. Mitä tässä voitaisiin tehdä, että ala olisi houkuttelevampi?
 
Naisten määrä alalla on lisääntynyt koko ajan ja kyllä kannustaisin naisia suuntautumaan alalle edelleenkin. Positiiviseen kehitykseen vaikuttaa varmasti myös kaluston kehitys suotuisampaan suuntaan. Alan houkuttelevuuden eteen kokonaisuudessaan tulisi tehdä töitä, jotta alalle saataisiin lisää niin naisia kuin nuoriakin. 
 
Muutamina esimerkkeinä alan houkuttelevuuden lisäämiseksi voisivat toimia kuljetusalan kannattavuuden lisääminen, alan positiivisella tavalla näkyväksi tekeminen sekä upeiden ajoneuvojen eli kuljettajan työpaikan tunnettuuden lisääminen.
 
Ammattikuljettajan ammatissa on paljon hyviä puolia kuten maisemakonttori, työn vaihtelevuus ja itsenäisyys. Kyllä paljon on myös haasteita ratkottaviksi– yhtenä suurimmista mainittakoon se, ettei raskaan kalustonpysäköintialueita ole riittävästi, etenkään isojen kaupunkien ja sataminen läheisyydessä. Tämä on haaste erityisesti pidempien taukojen kohdalla, jolloin pitäisinukkua autossa ja päästä hoitamaannormaalit oheistoimet kuten suihku, iltapala ja wc-käynnit.
 
Meillä Suomessa on paljon hienoja taukopaikkoja, joita mm. Rahti-Rastimme tarjoavat. Useassa paikassa kuljettajan on mahdollista käydä syömässä, suihkussa sekä parhaillaan myös saunassa ja onnistuupa joissain paikoissa pyykinpesukin samalla.
 
Silti parkkialueet saattavat olla täynnä juuri silloin, kun auto pitää ajojen sekä ajo- ja lepoaikalain puitteissa saada pysäköityä.Tämä haaste on ollut tiedossa jo pitkään ja yhdistyksemme on jo vuosia tehnyt töitä rekkaparkkien lisäämiseksi, mutta valitettavasti siihen ei ole saatu ratkaisua.
 
Nyt juuri on kuitenkin Vantaan Katriinantielle avautunut uusi rekkaparkki, jonka eteen myös puheenjohtajamme Juha Nyberg on tehnyt paljon töitäkuten rekkaparkkien lisäämisen eteen kaiken kaikkiaankin. Hän on mukana mm. virallisessa TEN T-ryhmässä. Toivottavasti tämän hyvän esimerkin myötä näitä alueita saataisiin lisää koko Suomeen parantamaan jahelpottamaan kuljettajien työtä.
 
Johdat nyt yhdistystä, jonka toiminta ja jäsenmäärä on kasvanut varsin merkittäväksi. Miten koet työsi miehisen maailman keulassa?
 
Olen yhdistyksen toiminnanjohtaja. Yhdistystä johdamme yhdessä puheenjohtaja Juha Nybergin ja hallituksen kanssa. Haluan tässänostaa esille myös koko henkilökuntammesekä ympäri Suomen toimivien luottamushenkilöidemme kuin myös sidosryhmien ja yhteistyökumppaneidemmekin erittäin tärkeän roolin. Yhdessä kaikkien heidän kanssaan toimintaa on hienoa viedä eteenpäin.


- Isän, Kimmo Puntin, ja Anna-Kaisa Lehtisen pyyteetöntä työtä rahtarien, ammattikuljettajien ja kuljetuselinkeinon hyväksi, ei voi kyllin kiittää, Suvi Puntti sanoo vakavana.

Mitä yhteistyötä ja toimintaa on kansainvälisesti?
 
Kansainvälistä yhteistyötä ja toimintaa koordinoi kansainvälinenkuljettajajärjestö UICR (Union Internationale des Chauffeurs Routiers), johon myös Rahtarit ry sekä jokainen jäsenemme kuuluu.
 
UICR tunnetaan parhaiten Ajotaidon maailmanmestaruuskisojen koordinoinnista, mutta lisäksi se suunnittelee ja toteuttaa yhdessä jäsenmaiden kanssa erilaisia kampanjoita ja toimia ammattikuljettajien eteen.
 
Esimerkkinä kansainvälinen Kuljettajanviikko, jolloin arvostusta ammattikuljettajille maailmanlaajuisesti osoitetaan sitomalla keltainen nauha ajoneuvon vasempaan peiliin. Toki UICR luo myös erinomaisen, kansainvälisen verkoston ja apua varmasti saa eri maiden kuljettajajärjestöiltä, jos ulkomailla ilmenisi ongelmia tien päällä.
 
Seuraava konkreettinen toiminta on syyskuussa Kroatiassa järjestettävät Ajotaidon MM-kisat, jonne Suomea lähtee edustamaan taitava joukkue.
 
Mikä on Rahtarien tärkein työ juuri nyt?
 
Iso osa siitä on ”näkymätöntä toiminnan normaalia pyöritystä”. Lähes 30 000 jäsentä kattavan yhdistyksen käytännön asioiden hoitamiseen kuten jäsenpalveluun, koulutusten järjestämiseen, osastotoiminnan tukemiseen, talouteen, lehden julkaisuun jne. menee oma aikansa.
 
Erittäin tärkeänä pidän lausuntojen antoa. Näissä pyrimme aina tuomaan esille nimenomaan kuljettajan näkökulmaa ja puoltamaan sitä. Tavoitteemme on myös parhaamme mukaan, resurssien sallimissa rajoissa, reagoida ajankohtaisiin asioihin ja ilmiöihin.
 
Vain yhtenä esimerkkinä mainittakoon Spottaa turvallisesti -kampanja, jonka nostimme pystyyn nopeasti rekkaspottauksen yleistyttyä vauhdilla ja sen herätettyä huolta niin vanhemmissa, koulujen opettajissa kuin tavallisissa kansalaisissakin. Tämänkin kampanjan onnistumisesta suuri kiitos siihen hyvin nopeasti mukaan lähteneille yhteistyökumppaneillemme – Poliisille, Traficomille ja Shellille/St1:lle.
 
Kuka voi liittyä jäseneksi Rahtareihin ja mitä etuja siitä saa?
 
Jäseneksemme voi liittyä jokainen 17 vuotta täyttänyt henkilö, joka toimii autonkuljettajana tai autoilijana tai on muuten kiinnostunut alasta, liikenneturvallisuudesta sekä yhdistyksen toiminnasta.
 
Etuja meillä on jäsenistöllemme laajasti. Varmasti tunnetuin niistä on yli 800 Rahti-Rastin verkosto kattaen mm. liikenneasemia, lounaskahviloita ja grillikioskeja sekä tarjoten jäsenistöllemme etua pääsääntöisesti kahvio- ja lounastuotteista. Lisäksi etuja on tarjolla mm. koulutuksista, vakuutuksista, katsastuksista, polttoaineista, laivamatkoista, majoituksista, työvaatteista, lakipalveluista jne.
 
Etuja ovat myös oma 6 kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenlehtemme, tarjoamamme koulutukset, Putiiggi-tuotteemme sekä ennen kaikkea se työ, mitä jäsenistömme eteen teemme.
 
Toimintaamme voi tutustua kotisivuillamme www.rahtarit.fi, jossa pääsee myös liittymään jäseneksemme niin halutessaan.

Teksti, kuvat | Matti Aarnio

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS!