Kuljettajapula uhkaa

16.09.2020 00:00 Auto, tekniikka ja kuljetus
Tulosta

Pia Lahti raskaan yhdistelmän ratissa, joissa naiskuljettajien osuus on vain muutamia prosentteja.

Maantiekuljetusalalla on pula osaavista ja hyvällä asenteella varustetuista työntekijöistä. Vuosittainen tarvitaan 5 000 uutta työntekijää: 3 000 kuljettajaa tavaraliikenteeseen, 1 000 henkilöliikenteeseen ja 1 000 toimihenkilö-, terminaali- ja huoltokorjaamotehtäviin. Auto tekniikka ja kuljetus tapasi Tampereen seudun ammattiopistosta valmistuneen yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Pia Lahden ja Tampereen seudun kuljetusyrittäjien puheenjohtajan Jyrki Tammisen sekä selvitteli kuljettajien alalle soveltuvuutta, haasteita ja tulevaisuuden vaatimuksia.
 
Tavaraliikenne- ja linja-autoliikenteen yrityksiä on Suomessa lähes 11 000 ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 7 miljardia euroa. Maantiekuljetusala ja sitä tukevat toimialat työllistävät kaikkiaan yli 100 000 henkilöä.
 
Vuonna 2018 maanteitse kuljetettiin yhteensä 271 miljoonaa tonnia tavaraa ja kuljetusmatkoja ajettiin 1,9 miljardia kilometriä.
 
Suomessa kaikista tavaroista maanteillä kulkee noin 90 prosenttia. Lähes kaikki kauppojen tuotteet ja tehtaiden vaatimat raaka-aineet kuljetetaan maantiellä.
 
Jos kuljetukset pysähtyvät, ihmiset jäävät ilman jokapäiväisiä elintarvikkeita, tehtaat- sekä jäte- ja vesihuolto pysähtyvät. Lisäksi kaikki muut kuljetusmuodot esimerkiksi vesitie, lentoliikenne ja rautatiet tarvitsevat maantiekuljetuksia toimiakseen.
 
Linja-auto on tärkein joukkoliikennevälineemme. Noin 60 prosenttia joukkoliikennematkoista tehdään linja-autoilla, ja pääkaupunkiseudun ulkopuolella luku on lähes 85 prosenttia. Koko maassa matkustajia on yli 350 miljoonaa vuodessa.


Pia Lahti on tyytyväinen siihen, että hän on tasa-arvoinen alan mieskuljettajien kanssa, erityiskohtelua hän ei kaipaa.

Soveltuvuus ja haasteet
Kuljetusalan työtehtäviin liittyy erityispiirteitä kuten epäsäännölliset työajat, vaihtuvat ja vaativat keliolosuhteet ja terveydentilavaatimukset. Lisäksi alan vaatimustaso nousee jatkuvasti ja voidaankin sanoa, että kuljettajan työ on nykyisin hyvin vastuullisista. Osin tämän takia ammattitaitovaatimukset täyttäviä kuljettajia on vähemmän kuin on tarvetta.
 
Lisäksi vaikka kyseessä olisi sopiva henkilö, erilaiset terveydelliset tai muut rajoitteet saattavat estää työnteon kuljetusalalla. Tulevaisuuden haasteena onkin varmistaa koulutettavien soveltuvuus alalle niin, että ei tuhlata vähäisiä resursseja sellaisten henkilöiden koulutukseen, jotka eivät alun pitäenkään syystä tai toisesta sovellu alalle.
 
Tilastojen mukaan on arvioitu, että noin neljännes ajoneuvo- ja kuljetustekniikan opintoalaan kuuluvien tutkintojen suorittaneista on potentiaalista työvoimaa. Tämä on liian vähän, mutta sen korjaaminen on vaikeaa.
 
Maantieliikenteen alan työntekijöiden eläköityminen on suurta seuraavien vuosien aikana ja alan työpaikkojen kasvun on arvioitu vuosittain jatkuvan kahden prosentin vauhtia ainakin vuoteen 2027 saakka.


Tampereen seudun kuljetusyrittäjien puheenjohtajan Jyrki Tamminen ja Pia Lahti.

Tulevaisuuden vaatimukset
Kuljetusalalle haaveilevalla saattaa olla vanhentunut ja romanttinen käsitys ammatin vaatimuksista. Kuljettaja ei ole enää pelkkä rekkamies tai bussikuski vaan osittain palveluammatissa toimiva organisaation ”käyntikortti”, joka kohtaa asiakkaan kasvokkain.
 
Maaliikenteen eri ammateissa tulevaisuudessa osaamisena korostuvat sosiaaliset taidot ja asiakaspalveluosaaminen, turvallisuusosaamisen (tietosuoja, tietoturva), kyky analysoida ja kehittää omaa osaamista sekä reagoida poikkeustilanteissa, mobiiliratkaisuiden- ja toimitusten aikataulutuksen hallinta sekä tavaraerien yhdistelyn periaatteiden tunteminen.
 
Lisäksi ajoneuvojen sähköisen toimintojen käyttöosaaminen ja asiakkaan tietojärjestelmän tuntemus sekä energiatehokkuuden ja taloudellisuuden kehittämisen osaaminen sekä ymmärtäminen ovat arvossaan.
 
Moottori- ja voimansiirtoteknologian perusteiden hallinnan osaamisesta autoalalla tulevaisuudessa on vastakkaisia näkemyksiä. Perinteisen asentajaosaamisen merkityksen vähenemisen kannalla olevien mukaan huoltokorjaamoidenlukumäärä vähenee. Nykyisin uudet ajoneuvot ja koneet kun jo ilmoittavat itse mahdollisista huoltotarpeista ja ohjelmistopäivityksiä tehdään etänä ”lennossa”.


Suomessa kaikista tavaroista maanteillä kulkee yli 90 prosenttia. Lähes kaikki kauppojen tuotteet ja tehtaiden vaatimat raaka-aineet kuljetetaan maantiellä. Vuonna 2018 maanteitse kuljetettiin yhteensä 271 miljoonaa tonnia tavaraa ja kuljetusmatkoja ajettiin 1,9 miljardia kilometriä.

Vaihto kuljetusalalle oli oikea ratkaisu
Tampereen seudun kuljetusyrittäjät on jakanut Tampereen seudun ammattiopistolle ja sen edeltäjälle Tampereen ammattiopistolle stipendiä jo 15 vuoden ajan. Vuonna 2020 stipendin sai Pia Lahti.
 
Hän aloitti logistiikan perustutkinnon kuljetuspalveluiden koulutusohjelman opinnot elokuussa 2017, jolloin hän työskenteli vielä ravintola- alalla. Pia omaksui kuljetusalan nopeasti omakseen, ja kuorma-auton ajokortti oli taskussa jo lokakuussa. 
 
Nopeasti edenneet opiskelut muuttuivat oppisopimuskoulutukseksi maaliskuussa 2018, jonka jälkeen osaaminen on hankittu työpaikalla, ja koululla on suoritettu vain lyhyitä täsmäopetuksia, kuten yhdistelmäajoneuvonajokortti ja muut korttikoulutukset.
 
Syyskuusta 2019 Pia Lahti on työskennellyt yhdistelmäajoneuvonkuljettajana kangasalalaisen maanrakennus ja kuljetusliike Sivenius Oy:n palveluksessa. Lahti on tyytyväinen siihen, että hän on tasa-arvoinen alan mieskuljettajien kanssa, erityiskohtelua hän ei kaipaa.
 
- Alan vaihto ravintola-alalta kuljetusalalle oli oikea ratkaisu, Lahti toteaa.


Tavaraliikenne- ja linja-autoliikenteen yrityksiä on Suomessa lähes 11 000 ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 7 miljardia euroa. Maantiekuljetusala ja sitä tukevat toimialat työllistävät kaikkiaan yli 100 000 henkilöä.

Naiskuljettajia kaivataan
Vaikka EU:n laajuisesti naisia työskentelee kuljetusalalla noin 20 prosenttia, raskaan yhdistelmän naiskuljettajien osuus on vain muutamia prosentteja. Se on kuitenkin paljon verrattuna esimerkiksi 1970- lukuun, jolloin heitä oli vain muutamia promilleja.
 
Tampereen kuljetusyrittäjien puheenjohtaja Jyrki Tamminen kaipaakin naisia raskaanliikenteen kuljettajiksi, sillä miesvaltaista alaa koettelee laaja eläköityminen seuraavien vuosikymmenten aikana.
 
- Kun naisia saadaan alalle, se helpottaa osaltaan ongelmaa jo paljon. Lisäksi useampien naiskuljettajien myötä saataisiin oletettavasti moniin asioihin uusia tapoja toimia sekä kehittyneempiä ratkaisumalleja, Tamminen toteaa.
 
Nykyiset tavarankäsittelyjärjestelmät ja ajoneuvot mahdollistavat työskentelyn ilman suurempaa voimaa. Tekniikalla ja fiksuudella pärjää alan töissä oikein hyvin.
 
- Toivottavasti kuljetusalan tasa-arvoinen palkkaus ja vaihtelevat työt houkuttelevat naisia raskaankaluston kuljettajiksi tulevaisuudessa, Jyrki Tamminen sanoo lopuksi.

Teksti, kuvat | Jouni Koskiniemi

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS!