Kelvoton liikenneministeri on erotettava! Tulosta
11.10.2010 18:58
Vuosikymmenen alusta alati kasvaneesta ja villiintyneestä laittomasta bussi- ja taksiliikenteestä on kirjoitettu kilometrikaupalla. Yksi pahimmista keskuksista on Joensuu, liikenneministeri Anu Vehviläisen kotipaikkakunta. Laiton ammattiliikenne on levinnyt kuin syöpä koko maahan. Vehviläinen ei ole tietävinään. Nyt jo kiinalaisetkin ovat tulleet Suomeen hyödyntämään laitonta tilaa.

SKAL on turhaan pyytänyt viranomaisilta teillämme liikkuvien ulkomaalaisten kuorma-autojen laskentaa. Ministeriö on ilmoittanut määräksi alle 0,5%. SKAL:in lopulta itse toteuttamassa laskennassa päädytään 7,3%:iin! Suomalaisten työpaikkojen menetyksen lisäksi ulkomaalaiset kuluttavat teitämme ilmaiseksi. Suomalaiset maksavat veromarkoillaan tiestönsä valtavat investointi- ja hoitokustannukset – Viron ja Latvian lisäksi ainoana Euroopassa! Ja väitetään että jo 70% pääkaupunkiseudun jakeluliikenteestä on lähinnä virolaisten hallinnassa. Vehviläinen ei reagoi.

Laittomuuksilla on menetetty tuhansia yrittäjiä ja kymmeniä tuhansia työpaikkoja ulkomaalaisille. Suomalaiselle kuuluva työpaikka on osa kansallisomaisuuttamme. Vehviläisen toiminta vahingoittaa kansallisomaisuuttamme.

Valtiontalouden tarkastusvirasto suomii isojen väylähankkeiden puutteellisia ja virheellisiä hyötykustannuslaskelmia ja epäpätevää suunnittelua. Virheet kaatuvat kalliisti suomalaisten syliin.. Vehviläinen myöntää puutteita vasta asian noustessa julkisuuteen. Hän juhlistaa maan tapaa: tärkeintä on väylärahojen vetäminen omaan vaalipiiriin, kansan parhaasta viis!

Autokatsastustoiminta on lähtenyt kokonaan liikenneministerin käsistä. Hinnat ovat Euroopan kalleimmat ja miljardivoitot suomalaisautoilijoiden katsastuksista kääritään brittiläisiin ja espanjalaisiin taskuihin. Vehviläinen panttaa valmista esitystä katsastusjärjestelmän uudistamiseksi ja hintojen kohtuullistamiseksi. Hän ei anna sitä eduskunnalle hyväksyttäväksi lähestyvien eduskuntavaalien takia.

Mopokortin ehtojen uudistamisesta sovittiin jo 2008. Uusien koulutusvaatimusten piti astua voimaan 2009, ja sitten 2010 alusta. Vehviläinen ei anna esitystä eduskunnalle hyväksyttäviksi lähestyvien eduskuntavaalien takia.

Myös auton ajokoulutukseen kuuluva uudistusesitys on Vehviläisen takana, ja pysynee ensi kevään vaaleihin asti. Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Liikenneministeri Anu Vehviläinen haluaa tulla Suomen pitkäikäisimmäksi liikenneministeriksi. Tavoite täyttynee eduskuntavaaleihin mennessä. Siihen saakka suomalaiset menettävät työpaikkoja, kiinalaisetkin ovat jo apajilla, ja liikenneturvallisuudesta viis.

Eduskuntavaalien jälkeen muodostetaan uusi hallitus ja nimitetään uusi liikenneministeri. Suomella vain ei ole enää varaa uuteen kävelevään kansalliseen katastrofiin!