Kärysin.

Ajettuani 65 vuotta moottoripyöriä ja 63 vuotta autoja, Valon Fargoa ”Hyrylän hiekkamyrskynä”, Polar-Expressiä Helsinki-Basel kananmunalinjalla, sveitsiläisen Marti´n oikealta ohjattavaa Saurer-rekkaa kappaletavaralla Basel-Geneve-Barcelona linjalla, bussia 23 Euroopan maassa, kuorma-autoa viidessä maanosassa, henkilöautoa kaikissa maanosissa. Arviolta 2,5 miljoonaa kilometriä. Ainuttakaan ihmistä fyysisesti vahingoittaen.

 

Menetin tänä keväänä ajokorttini ensimmäisen kerran elämässäni. Helsinkiläinen paikallispoliisi, ylikomisario Hannu Hirvonen arvioi minut liikenneturvallisuudelle niin vaaralliseksi, että tuomitsi minut neljästä jatketusta piittaamattomuudesta liikenneturvallisuutta kohtaan 12 kk:n sisällä ajokieltoon kahdeksaksi viikoksi ilman varoitusaikaa välittömästi 9.4.2019.

 

Olin 60:n alueelle tullessa ajanut rangaistavasti 4 km/t ylinopeutta kahdesti, ja kerran väitetysti päin raitiovaunun tuloa ennakoivaa punaista vilkkuvaa valoa. Vain 10 päivää ennen tein kohtalokkaan neljännen rikoksen: peltipoliisi mittasi 1 km/t rangaistavaa ylinopeutta.

 

Helsingin poliisi pani alentavaan kujanjuoksuun kun halusin lisäselvitystä. Ei auttanut vaikka kuinka monta kertaa tunnustin puhelimessa ja kirjallisesti, ja pyysin maksuosoitusta sakon maksamiseksi. Pakotettiin ottamaan vapaapäivä töistä ja matkustamaan Malmin poliisiasemalle saakka tunnustamaan henkilökohtaisesti rikoksensa. Kahdesti! Ei ole tätä päivää!

 

Ylinopeus on ilmeisesti ainoana maana Euroopassa rikoslaissa määritelty rikos.

 

Kärysin rikoksista suomalaista yhteiskuntaa kohtaan neljästi 12 kuukauden sisällä. Olen rikoksenuusija. Olen taparikollinen.

 

Ajokiellon siirrossa alkamaan Juhannuksesta ei auttanut mikään. Ei vetoaminen päivittäisen työmatkan muuttumiseen 40 minuutista yli kolmetuntiseksi. Ei mahdottomuus asioida Haagan työpaikalta julkisella keskustaan ja sieltä julkisella kauas Vantaalle ja Espooseen Kehä III:n varteen asettuneilla kuorma-autojen ja bussien maahantuojilla – ja takaisin samoja reittejä työpaikalle. Ja illalla taas puolitoista tuntia kotiin.

 

Taksi oli vaihtoehto. Se tuli maksamaan karvan alle 5 000 euroa kahdeksassa viikossa. Silti työajan puutteen takia 20 000 euron tuottoa lupaava erikoislehtiprojekti lipesi käsistä. Jäivät pois myös Madridissa suoritettu kansainvälinen Vuoden 2019 Minibussivertailu, täyssähköisen kuorma-auton esittely Saksassa ja kaasukuorma-autojen Arctic Test 2020 testireittien teko Lapissa. 10-henkisen pienen yrityksen koko talous järkkyi.

 

Tätä toin esille vaaditussa vastineessa, koska poliisin ohjeistuksen mukaan ”ajokiellon kestossa huomioidaan vaikutukset ajokieltoon määrättävän toimeentuloon ja välttämättömään liikkumiseen”. Päätöksessä ylikomisario Hirvonen vain toteaa: ”Kun otetaan huomioon teot, tekojen ja rikkomusten määrä ja seuraamukset (??) sekä asiasta saatu selvitys, ja ajokiellon vaikutukset ajokieltoon määrättävän toimeentuloon ja välttämättömään liikkumiseen määrätään henkilölle ajokieltoa 8 viikkoa tiedoksisaantiajankohdasta.

 

Olisin voinut venyttää ”tiedoksisaantiajankohtaa” - nyt ymmärrän sen – mutta halusinolla rehellinen ja menin heti Pasilan poliisiasemalle hakemaan tiedoksiannon.

 

Se oli uusi virhe. Ajokorttini napattiin heti pois. Entä kun autoni seisoo tuossa 30 minuutin paikalla, yritin. ”Ei mitään, kortti jää tänne nyt heti”, haastemies Christina Nyholm totesi kylmästi. Entä jos ajan 150 km/t 100:n alueella kaukana kotoa, saan erillisluvan ajaa suorinta tietä kotiin… nythän minulle tulee pysäköintisakko tuossa ulkopuolella, yritin. ”Se on teidän ongelmanne”, kuittasi Nyholm ja sulki asiointiluukun.

 

Ajoin auton kotiin ilman ajokorttia. Sen verran potutti, että vaadin tietää miten suuri rikollinen olin. Paljonko olin ajanut ylinopeutta? Sitä ei ajokieltoni määrännyt ylikomisario Hirvonen edes tiennyt!!! Kehoitti kysymään Malmin poliisiasemalta.

 

Alkoi aikaa vievä selvityskierros jalkamiehenä. Malmin poliisiasema kehoitti kysymään Pasilan asema 1:ltä. Sinne seuraavana päivänä. Ohjattiin Pasilan asema 2:een. Käyntiaika loppui. Seuraavana päivänä Pasila 2:een, väärä asema, ”se on Malmi kun tietää”, vannoivat. Taas Malmille, nyt tiukkana -kele: montako km/t ylinopeutta ajoin joka kerta, kun rikolliseksi tehtiin. Tuli se sieltä kamerakuvien kanssa: 4 km/t, 4 km/t ja 1 km/t rangaistavia ylinopeuksia, keskellä päivää jokainen, kirkkaassa päivänvalossa, rutikuivalla kelillä.

 

Yksi ylinopeuksista tuli kameralla ”Mannerheimintien-Postikadun” kulmassa. Muistin sekaannuksen, luulin silloin että vaimo oli ajanut ja ilmoitin vastalauseen poliisille. Nyt kamerakuva näytti naamani tuulilasin takaa. Ei epäilyjä tekijästä, mutta kamerasta joka ei ollut Postikadun kulmassa vaan Arkadiankadun kulmassa! Kameralle ilmoitettu väärä sijainti ei hetkauttanut Helsingin poliisia, taitaa poliisilla olla kameralla väärä sijaini vieläkin.

 

Lopuksi poliisi Hirvonen ehdotti, että teen valituksen Hallinto-oikeuteen. Sen tein samoin perusteluin ja kohtuuteen vedoten. Hallinto-oikeustuomari Katja Saukkosen päätös oli tyly, kaavan mukainen valituksen hylkääminen. Puhelimessa Saukkonen ilmoitti, ettei keskustele päätetyistä asioista. Turhaa oli yrittää valitusta. 260 euroa lisää lensi taivaan tuuliin.

 

Yhdestä en luovu: Syyte että olisin ajanut päin punaista liikennevaloa on suuri henkilökohtainen loukkaus. Se riipaisee syvältä. En koskaan aja tietoisesti päin punaisia. Keltaisia päin on tullut ajettua, myönnän. Olen toistuvasti tälläkin palstalla peräänkuuluttanut tehostettua poliisivalvontaa liikennevalojen kohdalla. Helsingissä ajetaan yleisesti, jatkuvasti ja törkeästi päin punaisia.

Astui ”Jussi” Poliisi kotioveni kohdalla poliisiautosta ja syyttää että ”ajoit punaista päin”. Että siis missä? ”No tuolla kilometri taaksepäin Malminrinteen ja Lapinlahdenkadun kulmassa”! Ei takuulla, muistan tilanteen hyvin siinä risteyksessä! ”No kyllä me nähtiin.” Tunnen risteyksen hyvin. Jo 40 sekuntia ennen raitiovaunun saapumista risteykseen syttyvät siitä varoittavat, risteyksen rakenteeseen nähden väärin sijoitetut punaiset vilkkuvalot. Eivät palaneet eikä raitiovaunua edes näkynyt kaukana Ruoholadenkadulla. Potaskaa puhut. Entä miksi ette pysäyttäneet heti? Syntyy suukopu. Jussi Poliisi käy kuumana. Istuu poliisiautoon, kirjoittaa sakkolapun ja väittää että jouduin pysähtymään ettei raitiovaunu ajanut päälle…? Minkäs teet, kun poliisilla on toinen vieressä todistamassa, itse olet yksin.

 

Kirjoitin tapauksesta tällä samalla palstalla (Atk 7/2018). Olisin odottanut, että Jussi Poliisi olisi edes kummastellut ratikkavalojen ajattelematonta sijoitusta ja toimintaa. Mutta Jussi Poliisilta ei edellytetä ajatustoimintaa, vain katselua autonsa etupenkiltä.

 

Kahdeksan vuotta Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnassa opin, että liikennesuunnittelijat piirtävät ratkaisuja insinöörikoulutuksensa teoriapohjalta. Heitä ei saada kadulle katsomaan, miten ratkaisut toimivat käytännössä.

 

Kuitenkin Helsinki on täynnä turhia suunnitteluvirheitä, monet huvittavuuteen saakka. Yksi surullisimmista on Bulevardi-Fredrikinkadun risteyksessä, jossa liikennesuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen enempää kuin maan liikenneturvallisuusjohtaja Dennis Pasterstein eivät ole viimeiseen viiteen vuoteen keksineet keinoa estää autojen kääntymisen ja ajamisen jopa kilometrin verran Fredrikinkadun yksisuuntaiosta liikennevirtaa vastaan!