Venäjä alkaa periä ulkomaalaisilta raskailta ajoneuvoilta tienkäyttömaksua 1.2.2009 lähtien. Maksu on aikaperusteinen. Vuorokausimaksu on noin 9 euroa, viikkomaksu 26 euroa, kuukausimaksu 116 euroa ja vuosimaksu 1 395 euroa. Asiasta muistuttaa Liikenneministeriön tiedote.
Ulkomaalaisen kuljetusyhtiön on maksettava maksu viimeistään vuorokausi sen jälkeen, kun sen ajoneuvo on ylittänyt Venäjän rajan. Kuljettaja saa rajalla viitenumeron, jota tulee käyttää tienkäyttömaksua maksettaessa. Maksu maksetaan venäläiseen pankkiin. Suurimmassa osassa raja-asemia on pankkikonttori. Maksun yhteydessä on pystyttävä myös arvioimaan, kuinka pitkän aikaa ajoneuvo on Venäjän alueella. Venäjän tieviranomainen Rosavtodor on toimittanut tienkäyttömaksujen rekisteröitymiskaavakkeita raja-asemille.
Liikenne- ja viestintäministeriö ei ole vielä saanut virallista ilmoitusta tienkäyttömaksun perimisen yksityiskohdista.
Sukkapuikolla karhua vastaan
Liikenneministeriön mukaa ministeri Anu Vehviläinen on lähettänyt 29. tammikuuta Venäjän kollegalleen Igor Levitinille kirjeen, "jossa hän ottaa kantaa tienkäyttömaksuihin ja kertoo painorajojen muutoksesta".
Suomi ei enää aio sallia 42-tonnia painavien rekkojen liikennöintiä Suomessa. Tällä päätöksellä palataan Suomen ja Venäjän välisen liikenteen normaalikäytäntöön. Suomeen voi tulla 15. helmikuuta jälkeen vain maksimissaan 38 tonnin painoisilla kuorma-autoilla. Ylipainoisille kuorma-autoille on hankittava ylipainoluvat.
Lisäksi ministeri Vehviläinen toteaa kirjeessään, että Suomi pitää Venäjän tienkäyttömaksuja syrjivinä, koska ne kohdistuvat vain ulkomaalaisiin kuljetusyrityksiin.
Kirjeessään ministeri Vehviläinen kertoo myös, että Suomessa valmistellaan aikaperusteisen tienkäyttömaksun käyttöönottoa. Valmistelussa noudatetaan EU-lainsäädäntöä ja tavoitteena on, ettei kotimaisten kuljetusyritysten kustannuksia nosteta. Tavoitteena on, että aikaperusteinen tiemaksu tulee Suomessa käyttöön vuonna 2010. Tiemaksu tulee koskemaan sekä kotimaisia että ulkomaisia kuljetusyrityksiä.
Aiempien tietojen mukaan maksu hyvitettäisiin suomalaiskuskeille.