Valtateillä 3 ja 23 kokeiltiin kesällä 2009 uudentyyppisiä leveän keskialueen tiemerkintöjä. Kokeilujen tarkoituksena oli selvittää, millaisia vaikutuksia leveällä merkinnällä on ajoneuvojen nopeuteen, sijaintiin ajokaistalla ja ohitusten määrään. Lisäksi selvitettiin, mitä mieltä kuljettajat olivat uusista tiemerkinnöistä.
Tiehallinnon, nykyisen Liikenneviraston tilaaman tutkimuksen mukaan kokeilulla saatiin hyödyllistä tietoa uudentyyppisen merkinnän vaikutuksista kuljettajien käyttäytymiseen.
Kokeilun aikana saadut mittaustulokset osoittivat, etteivät leveämmät, näkyvämmät tiemerkinnät johtaneet nopeuksien nousuun huonoissa näkyvyysolosuhteissa illalla ja yöllä kuten yleensä tapahtuu, kun tien niin sanottu optinen ohjaus paranee. Tien pinnan ja tiemerkintöjen välisen kontrastin ollessa suurimmillaan pimeään aikaan leveän keskialueen tiemerkintä saa ajokaistat näyttämään normaalia kapeammalta. Tämä kertoo tiemerkinnän visuaalisesti nopeutta alentavasta vaikutuksesta.
"Kaistapääkin" paranee
Molemmissa kokeilukohteissa kuljettajat ajoivat leveän keskialueen tiemerkinnän jälkeen kauempana tien keskilinjasta. Suurin turvallisuushyöty saavutetaan tutkijoiden mukaan nimenomaan vastakkaisten liikennevirtojen välisen etäisyyden kasvusta.
Myöskään ohitukset eivät lisääntyneet. Kokeiluosuudet sijaitsevat tosin poliisin automaattisen nopeusvalvonnan alueella.
Kuljettajien kokemuksia ja mielipiteitä selvitettiin haastatteluin. Uutta tiemerkintää pidettiin hyvänä ja hyödyllisenä liikenneturvallisuuden kannalta sekä toivottiin, että vastaavia tiemerkintöjä tehdään lisää.