Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on julistanut Finnlinesin laivat
käsittelysaartoon torstai-aamusta lauantain aamukuuteen. Saarron aikana missään Suomen satamissa ei pureta eikä lastata Finnlinesin laivoja.
AKT kertoo, että syynä on Finnlinesin tytäryhtiössään Finnstevessä harjoittama henkilöstöpolitiikka. Ahtausliike Finnsteve irtisanoi viime viikolla yt-neuvottelujen jälkeen yhteensä 160 työntekijää Helsingin, Kotkan ja Turun satamista. Samanaikaisesti irtisanomisten kanssa Finnlines ilmoitti voitollisesta tuloksesta. Työntekijöiden mukaan Finnsteven irtisanomisissa on myös rikottu irtisanomisjärjestystä.
Työntekijät tarjosivat yt-neuvotteluissa irtisanomisten vaihtoehtona
lomautuksia, joilla työntekijäpuolen mukaan olisi saavutettu yhtä suuret säästöt kuin irtisanomisilla.
Satamaoperaattorit ry ilmoittaa vievänsä laittomina pitämänsä AKT:n työtaistelut työtuomioistuimeen. Kysymyksessä on neljäs Finnlines Oyj:hin ja Finnsteve-yhtiöihin kohdistuva laiton työtaistelu kahden kuukauden kuluessa.
Operaattorien mukaan sekä Finnlines ja Finsteve ovat tuottaneet viimeisten 2,5 vuoden aikana 30 miljoonaa euroa tappiota, joten järjestön mukaan yhtiöillä on ollut vahvat taloudelliset perusteet työvoimanvähennyksille.