Linja-autoliitto ja liikenneministeriön virkamiehet ovat täysin eri linjoilla linja-autoliikenteen järjestämistavasta ja lain aikataulusta. Liiton mukaan virkamiesten perustelut nykytyyppisen bussiliikenteen tuotantotavan muuttamiseksi yhteiskuntavetoiseksi kilpailun lisäämisen takia eivät kestä päivänvaloa.
Linja-autoliitto katsoo, että EU-maissa tämän vuoden joulukuussa voimaantulevan palvelusopimusasetuksen PSA:n ja uuden joukkoliikennelain varjolla ollaan nyt luomassa uusi liikennejärjestelmä, jossa markkinat suljetaan yritysten keskinäiseltä kilpailulta pitkähköksi ajaksi kerrallaan. Uudessa järjestelmässä viranomainen kilpailuttaa alueellisesti liikenteet isoissa kokonaisuuksissa. Näin pienillä ja keskisuurilla yrityksillä ei liiton mukaan olisi mahdollisuutta pärjätä kisassa ja alueellisen yksinoikeuden liikennöintiin saa tarjouskilpailun voittaja.
Linja-autoliitto pelkää, että näin suomalaisille linjaliikennemarkkinoille jää muutama iso yritys, joka nauttivat täydellistä alueellisen yksinoikeuden suojaa. Samalla sadoilta pienyrityksiltä poistettaisiin toimintaedellytykset kokonaan. Hyötyjinä olisivat pääkaupunginseudun sopimusliikenteessä toimivat yritykset, jotka ovat liiton mukaan halunneet laajentua maakuntaan.
Nykyisen lain mukaan laajeneminen on mahdollista reittiliikennelupaa hakemalla.
- Miksi he eivät halua kilpailla nykyisessä järjestelmässä, jossa yritykset kantavat ajamastaan liikenteestä taloudellisen riskin? He haluavat tulla muualle maahan mallilla, jossa yhteiskunta turvaa yksinoikeuden liikennöintiin aina sopimuskauden ajan, toteaa toimitusjohtaja Heikki Kääriäinen Linja-autoliitosta.
Muutama alueellinen monopoli ja hinnat kaakkoon?
- Virkamiehet ovat markkinoineet yhteiskuntavetoista järjestelmää ihannemallina, joka säästää kustannuksia. Asia on täysin päinvastainen. Kun koko Suomen linjaliikennemarkkinoille on syntynyt muutaman ison yrityksen alueellinen monopoli, hinnat tarjouskilpailuissa lähtevät nousuun.
- Liikenteen tilaaja vastaa asiakaspalautteista. Liikennöitsijä selviää sadoistakin ajamattomista vuoroista kuukaudessa pelkillä sopimussakoilla. Yrittäjävetoisessa järjestelmässä sen sijaan yhtään vuoroa ei voi jättää ajamatta, koska matkustaja maksaa toiminnan ja kilpailu on jatkuvaa. Yhteiskuntavetoisen bussijärjestelmän epäkohdista johtuen muun muassa Ruotsissa ollaan takaisin siirtymässä yrittäjävetoiseen malliin, Heikki Kääriäinen sanoo.
Kääriäisen mukaan liikenteen yhteiskunnan haltuunotto ja bussiyritysrakenteen monopolisoituminen merkitsee tuhansien kuljettajien pätkätöitä. Maksumiehiksi tuotantotapamuutokseen haetaan kuntia, joille olisi liiton mukaan tulossa sadan miljoonan euron lisälasku vuodessa uusien kilpailuttamisorganisaatioiden perustamisesta ja matkustamisen tukipalvelujen siirtymisestä viranomaisille.
- Mistähän löytyvät maksumiehet uuden järjestelmän rahoittamiselle nykyisessä taloustaantumassa? Nykymalli on yhteiskunnalle erittäin edullinen - edullisin koko Euroopassa. Valtio ja kunnat maksavat vain matkalippujen hinnan alennuksista ja ostavat palvelutasoa täydentämään vuoroja, jotka eivät synny lipputuloperusteisesti.
Kiirettä pitää kansallistettaessa?
Tuotantotavan muutosta virkamiehet kaavailevat nopealla aikataululla. Kun 18 kuukauden irtisanomisaika nykyisiin linjaliikennelupiin alkaa joulukuussa 2009, voisi liikennettä siirtyä liiton mukaan "yhteiskunnan haltuun" nopeimmillaan jopa 2011 puolivälissä.
- Ihmettelen, eikö bussiyrityksillä ole tässä tilanteessa mitään suojaa pitkäjänteiselle toiminnalle. Yrityksillähän on toiminnan vakuudeksi määräaikaiset liikenneluvat, joiden arvon viranomaiset ovat napin painalluksella kyseenalaistamassa. Pitkäjänteisen liikenteen hoitoon on investoitu varikko, kalusto ja koulutettu henkilöstö, Kääriäinen jatkaa.
Kääriäinen ei usko maan hallituksen antavan sellaista esitystä joukkoliikennelaiksi, jolla keinotekoisin ja tarkoitushakuisin perustein bussiliikenne otettaisiin yhteiskunnan haltuun tällaisessa taloustaantumassa. Lakiesitys on menossa eduskuntaan ennen kesää.
- Lain valmisteluun tarvitaan nyt lisäaikaa. Mikään poliittinen taho ei ole ilmaissut halua nykytyyppisen yritysvetoisen bussijärjestelmän muutokseen yhteiskuntavetoiseksi, saatikka pääosin perheyritysvetoisten bussiyritysten alas ajamiseen.
Virkamiesvalmistelussa olevaan joukkoliikennelakiesitykseen ei liikenneministeri ole ottanut vielä poliittista kantaa.