Purelux Heat – Lasi pysyy sulana

19.10.2022 00:00 Ajolinja
Tulosta

Niko Peltoniemellä on kädessä Purelux Heat 9200 ja Petrus Saarella Purelux S530. Molemmissa valoissa on lämmitys.

Pohjoismaiden suurin valokauppa Valostore on panostanut raskaan kaluston lisävalokauppaan. Valikoimaa on.
 
Ajolinja vieraili Power Truck Showssa Valostoren messuosastolla, jossa riitti kuhinaa ja vilskettä. Tämä ei ole ihme, sillä Valostore kertoo olevansa Pohjoismaiden suurin valokauppa. Sen takana on Handshake Finland Oy.
 
- Olemme alkaneet panostaa lisä- ja työvaloihin kunnolla noin neljä vuotta sitten, ja sillä saralla olemme kasvaneet vahvasti vuosi vuodelta. Täällä kuitenkin olemme vasta ensi kertaa, koska raskaaseen kalustoon olemme panostaneet vasta muutaman vuoden, kertoo Suomen toimintojen operatiivinen johtaja Niko Peltoniemi.
 
Ja näkyy kasvu numeroissakin. Oululaisen Handshake Finland Oy:n liikevaihto on yli kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa. Kauppaa tehdään pääosin verkossa, mutta myös Oulun Limingantullin myymälän kautta. Toimitusjohtajana on Petrus Saari, joka oli myös tuote-esittelijänä Härmän näyttelyssä.
 
Valostorella oli vahvasti esillä raskaaseen kalustoon sopivia Lazer ja Purelux lisävaloja.
 
- Purelux Heat 9200 tulee olemaan todennäköisesti valikoimamme suosituin pyöreä raskaan kaluston lisävalo, Niko Peltoniemi arvioi.
 
Lisävalossa on lämmitys, jota kuljettaja kiittää lumisateessa. Lasi pysyy aina sulana ja kuivana. Lämmitystä voidaan käyttää jo ennen lisävalon kytkentää, esimerkiksi heti liikkeelle lähdettäessä. Kun pinta on lasia, se johtaa lämpöä polykarbonaattia paremmin. Jatkuvaa lämmitystä ei Peltoniemen mukaan ole muissa lisävaloissa kuin Purelux Heat malleissa.
 
- Tässä on kokoluokkansa yksi parhaista kantamista. Valokuvio ja 5 000 kelvinin värilämpötila ovat todella miellyttäviä ja käyttäjäystävällisiä, Peltoniemi kertoo.
 
Mitattu kantama yhdellä luksilla on 532 metriä ja ilmoitettu valoteho 14 600 lumenia. Parkkivalo on valkoinen ja oranssi. Powerboost- toimintokin on, mutta sitähän ei saisi käyttää tieliikenteessä. Referenssiluku on 50.
 
Paneelimallisista suosituimpia tulee olemaan Purelux Panther- ja Curve-malliston lisävalot. Purelux Heat S530 paneelivalo omaa lämmityksen ja pinta on lasia.
 
Valostorella on laaja valovalikoima myös ajoneuvo- ja työvalojen ulkopuolella. On taskulamppuja, suunnistuslamppuja, muita kannettavia valoja ja kodin valoja.

Teksti ja kuvat: Jouni Hievanen

TILAA AJOLINJA!