Nyt ketjuihin kuulumaton

25.02.2022 00:00 Ajolinja
Tulosta

Lapin Kumi rantautui Vantaalle.

Lapin Kumi on Suomen suurin yksityinen rengasliike. Se on viime vuosina laajentunut kovasti, viimeksi Vantaalle.
 
Lapin Kumi nosti esittelykontin Scanian päälle ja suuntasi Lapista Härmään Power Truck Show-näyttelyyn. Mukaan lähti iso porukka toimitusjohtajaa myöten.
 
Lapin Kumi on tullut tutuksi myös eteläsuomalaisille, onhan uusin liike Vantaalla. Paikka on Lassila & Tikanojan entisisissä tiloissa Kehä III:n ja Tuusulantien risteyksen tuntumassa. Viereen on avautumassa DAF-maahantuojan Nordic Truckcenterin uusi toimipiste rekkahuoltoineen.
 
- Tilaa on 2 000 neliötä. Raskaalle kalustolleon kaksi läpiajettavaa paikkaa, toimitusjohtajaVille Ruokanen kertoo. 
 
Lapin Kumi on Suomen suurin yksityinen rengasliike. Toimipisteitä on 11, joista yli puolet on pohjoisessa. Oma Bandag-pinnoittamo on Rovaniemellä. Raskaalla puolella päämerkkejä ovat Michelin, Bridgestone ja Yokohama. Toki budjettimerkkejäkin on tarjolla.
 
Nelostien varressa on Oulusta alaspäin liikkeet Jyväskylässä ja Lahdessa, itäisellä puolella Kuopiossa. Länsi-Suomi on vielä valloittamatonta aluetta.
 
- Edetään yksi tie kerrallaan, Ruokanen kertoo.


Ville Ruokasen toimitusjohtajuuden aikana Lapin Kumi laajentunut roimasti.
 
Liikevaihdosta puolet tulee ammattikäyttäjiltä, toinen puoli kuluttajilta. Iso muutos tapahtui vuoden vaiheessa, kun Lapin Kumi irrottautui Point-S rengasketjusta.
 
- Kasvettiin ulos, olimme yli puolet ketjusta. Ja nyt voimme tehdä päätöksiä itse nopeasti, Ruokanen toteaa.
 
Mutta eikö ketjun suuremmalla ostovolyymilla saisi hankintahintoja alas?
 
- Ero ei ole enää iso, jos hankkii 12 kontin sijaan 10 konttia, Ville Ruokanen arvioi.
 
Ville Ruokasen isosisä Veikko Keskiruokanen perusti vuonna 1947 Lapin Kumikorjaamon, joka lyhennettiin myöhemmin Lapin Kumiksi. Sodan jälkeen Rovaniemellä riittikin jälleenrakentamista, olihan kaupunki tuhottu saksalaisten toimesta. Aluksi rengasbisnes oli lähinnä renkaiden korjaamista, kun kaikesta oli pulaa.
 
Ruokasen suvun tarinaan liittyy olennaisesti sukunimen historia. Kemijoen varrella asui Ali-, Keski- ja Yliruokasia. Heitä kaikkia kutsuttiin monesti vain Ruokasiksi. Keskiruokaset olivat sitä Lapin Kumin porukkaa. Sitten Ville Ruokasen isä Veli-Pekka Keskiruokanen oli YK-joukoissa, jossa joutui tavailemaan paikallisille pitkää nimeään puhelimeen - hankalaa oli.
 
Siihen aikaan sukunimeä ei saanut vaihdettua helpolla kuin astuttaessa avioliiton satamaan. Siinä yhteydessä Veli-Pekka Keskiruokasesta tuli ytimekäs Pekka Ruokanen.

Teksti ja kuvat: Jouni Hievanen

TILAA AJOLINJA!