Itsetehty Longline

22.09.2021 00:00 Ajolinja
Tulosta

- Kun kyljet ovat menosuuntaan ja kyse on kuorma-autosta, turvavyöitä ei tarvita, Pasi Autio kertoo.

Härmän näyttelyn raati ymmärsi Aution rekan erikoisuuden, siinä on 6-paikkainen hytti. Tuli kakkospytty vanhempien puoliperävaunuyhdistelmien sarjassa.
 
Oulunsalolainen Pasi Autio on metallimies, entinen Scania-asentaja. Hän hankki harrasteautoksi vuosimalliltaan 2000 olevan Scania 124L mallin yli kymmenen vuotta sitten.
 
- Haminasta ostin venäläisiltä, 2.4 miljoonaa ajettu, Autio kertoo.
 
Ensin hän kuljetti veturin perässä mm. vetotraktoria, harrastaessaan tractor pullingia.


Long Blue Line.
 
Umpikärryn Autio hankki Sastamalasta navetan takaa. Kärrystä ei ole alkuperäistä kuin pitkittäispalkit, kun tehtiin täydellinen peruskunnostus. Kärrystä tuli näyttelyvaunu, jota on vuokrattu yrityksille messuille.
 
Sitten metallimies otti hytin käsittelyyn. Alkoi puolen vuoden urakka, kun Rantsilasta hankitusta irtohytistä otettiin takapala ja liitettiin alkuperäiseen hyttiin, josta piti irrottaa takaseinä.
 
- Ei ollut helppoa liittää kahta kananmunaa yhteen, Autio kuvaa.
 
Lopulta syntyi sellainen Scania, jollaista ei toista Suomesta löydy. Hytti valmistui vuonna 2016.
 
- Hytti on 68 senttiä vakiota pidempi, Autio toteaa.


Kärryn takaseinässä on sanomaa Tuntemattomasta Sotilaasta.
 
Scanialta sai myös erikoispitkää Longline- hyttiä nelossarjan ja R-sarjan aikana. Muunnoksia tekivät ruotsalainen Laxå Special Vehicles ja belgialainen ACM Truck equipment. Scanian Longline oli vakiomakuuhyttiä metrin pidempi.
 
Aution Scania on rekisteröity kuudelle. Takana istuu neljä eli kaksi vierekkäin molemmille sivuseinillä.
 
Scanian alustassakin on riittänyt metallimiehelle askaretta. Koska hytti piteni ja vetopöytä piti saada taaemmas, rekkaveturista piti ottaa yksi akseli pois.
 
Keulaan löytyi karjapuskuri, joka piti ensin oikeista. Sillä oli otettu yhteen kahden hirven kanssa.


Syystäkin ylpeitä. Pasi ja poikansa Atte.
 
Long Blue Longline mallin ensiesiintyminen tapahtui viime syksynä Iso-Syöte Truckmeeting tapahtumassa. Enemmän yleisöä oli näkyvillä nyt Power Truck Show:ssa.
 
- Kärry maalattiin viime viikolla, Pasi Autio kertoo Power Truck Show näyttelyn lauantaina. Maalarina toimivat Antti Autio ja Niko Kotakorva.
 
Härmässä perävaunu toimi asuntona, onhan varustuksena mm. keittiö, vessa ja makuupaikat neljälle.

Teksti ja kuvat: Jouni Hievanen

TILAA AJOLINJA!