Meijjänperän ensimmäiset

15.10.2021 00:00 Ajolinja
Tulosta

Pyhäntälaisen Kuljetusliike Arbeliuksen leipälajeina ovat kuljetukset, nostot ja erikoiskuljetukset.

Jos tienoolla ei ole rekkanäyttelyä, järjestetään sellainen. Ajatuksesta syntyi Pyhäjärvellä järjestetty Meijjänperän rekkatapahtuma.

- Idea omasta tapahtumasta oli ollut mielessä jo monta vuotta. Kun Iisalmen ja Viitasaaren tapahtumat peruttiin koronan vuoksi, ajattelimme järjestää tähän niiden välimaastoon uuden tapahtuman, pyhäjärvinen Tommi Tikkanen kertoo.
 
Ydinporukkana järjestelyissä olivat Tikkasen lisäksi Kari Jaatinen ja Pentti Varpamäki. Apuna toki oli monia muitakin.


Meijjänperän rekkatapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa. Kuvassa kaksi järjestäjistä, Kari Jaatinen ja Tommi Tikkanen.
 

Osta projekti ja unohda vapaa-ajan ongelmat. Tämä Scania 85 oli myytävänä.

- Tuli nopea lähtö. Kasattiin tapahtuma kuukaudessa, Tikkanen jatkaa.
 
Ideana oli järjestää koko perheen tapahtuma kaiken ikäisille ja kuntoisille kuorma-autoille iltaohjelmaa unohtamatta. Paikaksi valikoitui Emolahden leirintäalue. Tilaa oli riittävästi, hiekkaranta aivan kentän vieressä ja sijainti vain kilometrin päässä nelostiestä.
 
- Paikalle saapui viitisenkymmentä kuorma-autoa. Heistä monet ovat kyselleet, voisivatko jo ilmoittautua ensi vuoden tapahtumaan. Myös sponsoreitten saaminen oli yllättävän helppoa. Hätäisimmät soittivat itse ja kysyivät, pääsevätkö mukaan, Tikkanen jatkaa.


- No joo. Nivalalainen Marko Vaaramaan mielipide tapahtumasta kiteytyi kahteen sanaan, mutta ilme kertoi tapahtuman olevan onnistunut. J & M Vaaramaan autolla ajetaan elementtejä ja kaikkea, mitä kapellien välissä pystyy kuljettamaan.

Tapahtuma järjestetään näillä näkymin myös ensi kesänä.
 
- Tänä kesänä harjoiteltiin. Ensi vuonna järjestetään tosissaan, Tikkanen vakuuttaa. Tapahtuma järjestettiin 6-7.8.2021.


Tapahtuma osui sopivasti Juho Säävälän reitin varteen. Vänkärinä mukana oli Eemeli Lindholm. Karjapuskuri on teetetty Custom Partsilla. Säävälät olivat mukana puskurin suunnittelussa.

JUHO JA EEMELI HAUKIPUTAALTA
Yksi Pyhäsalmen rekkatapahtumaan tulleista oli haukiputaalainen Juho Säävälä yhdessä Eemeli Lindholmin kanssa. Parivaljakko karautti lavetinvetäjällä Pyhäsalmen rekkatapahtumaan Helsingin keikalta tullessaan. Pyhäsalmi kun sattui olemaan sopivasti kotimatkan varrella.
 
- Eemeli on tuttavan poika. Innokas automies, tykkää olla reissussa mukana, Säävälä valaisee ja kehaisee 13-vuotiaan repsikkansa peruutustaitoja, tietysti täysin suljetulla alueella tehtyinä.
 
- Eemeli ajoi traktoria jo viisivuotiaana. Puolikkaan peruuttaminen sujuu jo mallikkaasti, mutta täysperävaunu vaatii vielä hieman hiomista.
 
Puolikkaanvetäjässä lukee Säävälät Oy. Se on yhtä kuin Juhon, Juhon isän ja veljen sekä yhden ulkopuolisen henkilön omistama yritys. Koska yrityksen päätoimialana on maanrakennus, kalustoarsenaaliin kuuluu lavetinvetäjän lisäksi viisi sora-autoa, kaivinkoneita sekä pyöräkuormaajia.
 
- Kalusto on värikästä. On Volvoa, Scaniaa, Sisua ja DAF:ia. Kai se on kokeilunhalua, Säävälä tunnustaa.
 
DAF:ia ei Suomen teillä ja turuilla näy pilvin pimein. Säävälän mukaan se on kuitenkin soranajossa ihan hyvä peli.
 
- Meidän DAF:n huoltaa kuljetusliike, joilla itsellään on 12 DAF:ia. Huolto sujuu siellä mallikkaasti.
 
Puolikkaan vetäjänä on isokoneinen Volvo. Koska sananlaskun mukaan taloa eivät pidä pystyssä suuret tulot vaan pienet menot, niin kysytäänpä menopuolesta.
 
- Hyvin on pelannut, jos AdBlue vikoja ei lasketa. Vaan samat viat ne ovat kaikilla merkeillä. Meillä on esimerkiksi neljää erimerkkistä kaivinkonetta. Niissä kaikissa on ollut samoja AdBlue-vikoja, Säävälä kertoo.
 
Entäs sitten Dual Clutch eli Volvon kaksoiskytkin? Kentältä on kuulunut huhuja, että niissä on ollut vikoja.
 
- Tällä on ajettu nyt lähes miljoona km ja ainakin tässä se on pelannut. Olen kyllä kuullut, että jotakin ennenaikaisia ongelmia, kuten luistamista on joillakin esiintynyt, Säävälä kertoo.
 
Polttoainetta 16-litrainen haukkaa koneita siirrellessä vajaat 50 litraa satasella.
 
- Siirtelemme paljon koneita Oulun alueella. Pitemmillä väleillä ajan koko ajan I See päällä, asetuksena 83 km/h. Olen huomannut, että yhtään kovempaa ei kannata ajaa tai kulutus hyppää heti lähes kymmenen litraa satasella.
 
Menovettä kuluu, mutta millaista yrittäjän elämä on muilta osin toimitusjohtajan jakkaralla istuessa?
 
- No, ainakin on paljon muuttuvia tekijöitä. Kun talossa on kalustoa 20 yksikköä, aina on joku palasina. Myös kuljettajapula on kauhea niin auto- kuin maanrakennuspuolella. Töitä on mukavasti ympäri vuoden, mutta hyviä kuljettajia on vaikea saada.
 
Pyhäsalmen tapahtumaa Säävälä kehuu hyväksi. Näyttelykenttä on aivan hiekkarannan äärellä, joten puitteet ovat siltäkin osin hyvällä mallilla.
 
- Ohjelmaakin on riittävästi. Ei täällä tekemisen puutetta ole. Erityismaininnan haluan antaa hienoille saunoille, Säävälä mainitsee.
 
Eemeli nyökkäilee kommentille. Reissussa juuri hän oli alkanut houkutella Säävälää pysähtymään Pyhäjärven tapahtumaan.
 
- Kerro vielä se vitsi, Säävälä houkuttelee ja Eemeli kertoo.
 
- Miksi V8:ssa pytyt eivät ole pystyssä? Siksi, että ne ovat pystyasennossa vain vessassa.
 
Taitaa Eemelistä olla kasvamassa Scania-mies.


Transport Jurvan auto on maalattu Juha Ristimaan maalaamolla. Isä ja poika liikennöivät yhdellä autolla.
- Ei ole tarkoitus laajentaa, Olli Jurva sanoo.

JURVA TULI SINIVALKOISIN SIIVIN
Sääntöjen mukaan alueelle ei saanut tulla perävaunun kanssa, joten muhoslainen Olli Jurva saapui tapahtumaan täysperävaunun vetäjällä.
 
Transport Jurvan Volvo on Ollin sekä Antti-pojan yhteinen työkalu. Kyljessä komeilevat OAK:n eli Oulun Autokuljetuksen keltaiset teippaukset. Rattailla kulkee elintarvikkeita pääkaupunkiseudulta Ouluun.
 
- Maitoa ja sen sellaista, mitä voi laittaa lusikan reiästä sisään. Korona tosin on hieman sotkenut kuvioita, kun hotelleihin ja ravintoloihin menevä tavaramäärä on vähentynyt, Olli Jurva selventää.
 
Kolmiakselinen vetäjä on sisämitoiltaan 9.98 m. Akseliväli on kiitettävät 6,5 metriä.
 
- Kolmeakselinen riittää meidän ajotehtäviin. Pitemmällä akselivälillä sitä ei olisi edes saanut, Olli Jurva toteaa.
 
Perävaunu on maltillisesti 13,4 metrinen, viisiakselinen hissiperävaunu.
 
- Yhdistelmän kokonaismitta jää hilkun alle 28 metriä. Nuo mitat ovat koettu meille sopivimmiksi ja taloudellisimmiksi ratkaisuiksi, Jurva kertoo.
 
Ajot ovat terminaalilta terminaalille. Marketteihin, saati pienempiin kioskeihin, yhdistelmää ei siis tarvitse taivutella.
 
- Kulutus on satasella 38 litran tuntumassa. Ajamme paljon I See päällä 82 km/h asetuksella, vaikka kyllähän se tuntuu, että se päällä ajaessa jonoja kertyy perään. I See kun pyrkii rullaamaan mahdollisimman paljon ja heittää vapaalle jo ennen mäenharjaa.
 
Pyhäjärven tapahtumaa Jurva pitää hyvänä. Isoissa tapahtumissa väki paljolti vain kävelee autojen ohi, mutta pienemmissä pysähdytään herkemmin juttelemaan.
 
- Tapahtuma on sopivan kokoinen. Paljon tuttuja on tullut nähtyä.
 
Pyhäjärvelle Jurva kertoo tulleensa puoliltaöin. Kuormana on tyhjiä maitolaatikoita.
 
- Jos vielä vähän aikaa vielä huilailisi ja lähtisi sitten Hämeenlinnaan purkamaan.

Teksti ja kuvat: Riitta Airaksinen

TILAA AJOLINJA!